Watford läimäisi muhkean hintalapun Valioliigassa säväyttäneelle laiturille
Watford on valmis myymään yhden kauden valopilkuistaan Ismaïla Sarrin tänä kesänä. Sky Sportsin lähteiden mukaan seura haluaa laitahyökkääjästään yli 40 miljoonaa euroa.
Watfordin putoamisesta huolimatta 22-vuotias Sarr esiintyi debyyttikaudellaan Valioliigassa pirteästi, ja merkkautti itselleen viisi maalia kauden aikana. Ainakin Liverpool on seurannut tarkkaan senegalilaisen tekemisiä. Sarr upotti kaksi maalia Liverpoolin verkkoon Watfordin kaataessa sensaatiomaisesti tulevat mestarit 3-0 helmikuussa.
Myös Crystal Palace on kiinnostunut Sarrin palveluksista, mutta Roy Hodgsonin Kotkilla tuskin löytyy sukanvarresta tarpeeksi täytettä kyetäkseen maksamaan Watfordin pyytämän siirtosumman.
Sarr siirtyi Watfordiin viime kesänä Rennesistä 30 miljoonalla eurolla. Viiden valioliigamaalin lisäksi hän antoi eniten maalisyöttöjä Watfordin pelaajista, keräten itselleen kuusi syöttömerkintää.
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta