Sky: Manchester Cityn laitapuolustaja Barcelonan tähtäimessä – pyyntihinta 30 miljoonaa euroa

Barcelona on kiinnostunut Manchester Cityn Angeliñosta. Sky Sportsin mukaan City on valmis kauppaamaan hänet eteenpäin, mutta pyytää pelaajasta 30 miljoonan euron siirtokorvausta.
23-vuotias laitapuolustaja vietti kauden 2019-20 jälkimmäisen puoliskon lainalla RB Leipzigissä. Hän auttoi Julian Nagelsmannin joukkueen Mestarien liigan välieriin, missä seura hävisi kuitenkin PSG:lle.
Angeliño teki lainajaksonsa aikana yhden maalin ja viisi maalisyöttöä 19 otteluun, kun Leipzig sijoittui Bundesliigassa kolmanneksi ja marssi Mestarien liigan neljän parhaan joukkoon. Ennen tammikuun lainaa Angeliño pelasi 12 ottelua Pep Guardiolan alaisuudessa.
[readmore from=Siirtouutiset]
Angeliño jätti Manchester Cityn jo kertaalleen vuonna 2018, kun hän siirtyi seuran kakkosjoukkueesta PSV Eindhoveniin. Hänen sopimukseensa lisätty takaisinosto-optio aktivoitiin kuitenkin viime kesänä, kun espanjalaislupaus palasi Etihadille kuudella miljoonalla eurolla.
Manchester Cityssä Angeliño taistelisi avauksen paikasta Benjamin Mendyn, Oleksandr Zinchenckon ja ajoittain vasemmalla pelaavan João Cancelon kanssa.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mail Sport: David Moyes todistajaksi valioliigatähden oikeudenkäynnissä
- Thomas Tuchel haluaa korjata tämän ongelman Englannin maajoukkueessa: ”Tunsin sen pelaajien harteilla”
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista