BBC: Manchester City ei vaihda avainpelaajiaan Lionel Messiin – kaksi puolustajaa kuitenkin tarjolla

Espanjalaislehti Diario Sport uutisoi perjantaina, että Manchester City olisi valmis tekemään Barcelonalle ennennäkemättömän vaihtotarjouksen Lionel Messistä.
Mikäli Barcelona ei päästäisi Messiä ilmaiseksi muualle, tarjoaisi Manchester City argentiinalaistähdestä Bernardo Silvaa, Gabriel Jesusta, Eric Garcíaa sekä 100 miljoonaa euroa taskurahaa.
BBC on kuitenkin kumonnut kyseiset väitteet – ainakin osittain.
Lähteen mukaan Manchester City ei aio luopua joukkueensa avainpelaajista tänä kesänä, vaikka se tarkoittaisi Messin saapumista Etihad Stadiumille. Näihin pelaajiin lukeutuvat myös siirtohuhuissa pyörineet Gabriel Jesus, Bernardo Silva ja Riyad Mahrez.

Manchester City ei kuitenkaan ole vahvistanut tai kieltänyt kiinnostustaan Messiä kohtaan. Kuusinkertainen Ballon d’Or -voittaja on tiettävästi keskustellut Pep Guardiolan kanssa Valioliigaan siirtymisestä, mutta toistaiseksi seura on jättänyt Messiin liittyneet siirtohuhut omaan arvoonsa.
Manchester Cityn kaksi muuta pelaajaa, Sportin raportissa mainittu Eric García ja RB Leipzigistä palannut Angeliño, voivat kuitenkin siirtyä Barcelonaan ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
[readmore from=Lionel-Messi]
Barcelonan akatemiasta lähtöisin olevan Garcían sopimus Manchester Cityssä päättyy vuoden sisällä, eikä 19-vuotias keskuspuolustaja ole suostunut allekirjoittamaan jatkopahvia valioliigajättien kanssa.
Katalonialaisseura on jo yrittänyt hankkia espanjalaispuolustajan takaisin Camp Noulle, mutta häntä City saattaa haluta käyttää neuvotteluissa Messin mahdollisesta siirrosta Manchesteriin.
Barcelona on myös osoittanut kiinnostusta Angeliñoa kohtaa, joka esiintyi vakuuttavasti Mestarien liigan välieriin selvinneen Leipzigin alakerrassa päättyneellä kaudella. 19-vuotias laitapuolustaja siirtyi tammikuussa lainalle Saksaan, mutta on nyt palannut Guardiolan miehistöön.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”

- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen