Ohhoh! Alexis Sánchez halusi jättää Manchester Unitedin jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen
Kuva: Getty Images
Internazionale-hyökkääjä Alexis Sánchez on muistellut hänen ensimmäistä päiväänsä Manchester Unitedin harjoituksissa, jonka jälkeen hän pyysi saman tien siirtoa takaisin Arsenaliin.
Sánchez avautui haastavasta taipaleestaan Manchester Unitedin riveissä Instagram-tilille julkaistulla videollaan myöhään torstai-iltana. 31-vuotias laitahyökkääjä laittoi hänen heikot suorituksensa joukkueen huonon ilmapiirin piikkiin, mikä aiheutti hänelle päänvaivaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Muistan ensimmäiset harjoitukseni, joissa tajusin hyvin monta asiaa, Sánchez kertoi videolla.
– Kun pääsin sieltä kotiin, kerroin perheelleni ja agentilleni: ”Ettekö te voisi vain repiä sopimustani palasiksi, jotta voin palata Arsenaliin?”
– He nauroivat minulle, vaikka sanoin että jokin oli pielessä, eikä siirto vaikuttanut hyvältä. Mutta olin jo allekirjoittanut sopimukseni, olin jo siellä.
[readmore from=Alexis-Sanchez]
– Sama tunne härnäsi minua useiden kuukausien ajan. Siinä hetkessä, meidän joukkueemme ei ollut yhtenäinen, Sánchez harmitteli.
Sánchez siirtyi Old Traffordille tammikuussa 2018 surullisenkuuluisassa vaihtokaupassa, jossa armenialaistaituri Henrikh Mkhitaryan vaihtoi samalla Manchester Unitedin Arsenaliin.
Sánchez pelasi Unitedille yhteensä 45 ottelua ja onnistui vain viidesti maalinteossa. Chileläishyökkääjä siirtyi kesällä 2019 lainalle Internazionaleen, joka hankki hänet pysyvästi itselleen syyskuun 2020 alussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”