Carlo Ancelotti innoissaan uudesta hankinnastaan: ”Yksi maailman parhaista”
Kuva: Getty Images
Everton-luotsi Carlo Ancelotti ylistää tuoretta vahvistusta Allania. Ancelottin mukaan brassipelaaja on pelipaikallaan yksi maailman parhaista, ellei paras.
Everton vahvisti Allanin hankinnan lauantaina. 29-vuotias brassi saapuu Liverpoolin siniselle puolelle Napolista vajaalla 30 miljoonalla eurolla ja kolmen vuoden sopimuksella. Ancelottin ja Allanin tiet ovat kohdanneet aiemmin italialaismanagerin toimittua Napolin peräsimessä kaudella 2018-2019.
– Puolustussuuntaan hän on todella hyvä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että hän on yksi maailman parhaista puolustavista keskikenttäpelaajista, Ancelotti kommentoi uutta vahvistusta.
– Hän on taktisesti todella hyvä, hän on hyvä pallon kanssa ja ilman palloa. Hän on loistava hankinta meille.
Vuosi sitten PSG yritti ostaa Allanin 60 miljoonalla eurolla, mutta Ancelottin luotsaama Napoli hylkäsi ranskalaistarjouksen. Nyt Ancelotti sai naarattua vanhan luottomiehensä matkaansa Evertoniin puoleen hintaan.
– PSG halusi hänet, mutta minä en halunnut luopua hänestä. En ajattele rahaa. Sopimus saatiin aikaiseksi ja Everton on hyvin iloinen tästä sopimuksesta!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton