David Moyes: West Ham jäämässä paitsi huippuhankinnasta – maajoukkuepuolustajasta halutaan 50 miljoonaa puntaa

West Hamin manageri David Moyes ei usko, että seuralla on varaa Burnleyn toppariin James Tarkowskiin.
Burnley hylkäsi torstaina Hammersin toisen, 30 miljoonan punnan, tarjouksen 27-vuotiaasta Tarkowskista.
Claretsin uskotaan haluavan englantilaispuolustajasta noin 50 miljoonaa puntaa (noin 55 miljoonaa euroa). Telegraphin mukaan kyseinen summa on kirjattu Tarkowskin sopimukseen ulosostoklausuuliksi.
Moyesilta kysyttiin, onko 50 miljoonaa liikaa West Hamille.
– Sanoisin, että on. Tässä markkinatilanteessa ja siirtoikkunassa se on, vastasi Moyes Sky Sportsin mukaan.
– Uskon, että koronatilanne on kolhinut hieman meitä kaikkia. Meitä ainakin, ja siitä johtuen se olisi vaikeaa.
Moyes ei osaa sanoa, tekeekö West Ham vielä kolmannen tarjouksen Tarkowskista.
– En tiedä. Seurajohdon on varmaan mietittävä, onko se heistä oikea vaihtoehto.
– Meillä on rajamme, josta emme voi mennä juuri ylemmäs ja heillä on luultavasti hinta, jonka he voisivat hyväksyä. En suoraan sanottuna osaa sanoa, olemmeko lähellä sitä vai emme.
Tammikuusta 2016 lähtien Burnleyä edustanut Tarkowski pelasi viime kaudella Claretsin jokaisen sarjaottelun alusta loppuun. Englannin A-maajoukkueessa hän on esiintynyt kahdesti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä