Everton rymisteli jatkoon liigacupissa – Marcus Forssin Brentford pudotti Valioliiga-seuran
Kuva: Getty Images
Everton eteni keskiviikkona liigacupin seuraavalle kierrokselle voittamalla Salford Cityn 3-0.
Toffees ei ole ikinä hävinnyt liigacupissa neljännen sarjaportaan joukkuelle, eikä 19. ottelukaan Kakkosliiga-seuraa vastaan tuottanut pettymystä. Salford pelasi ensimmäistä kertaa historiassaan Valioliiga-seuraa vastaan.
Everton siirtyi johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Gylfi Sigurðssonïn kulmapotku tavoitti Michael Keanen, joka nousi omiin korkeuksiinsa ja puski pallon sisään. 1-0.
Avausjakso eteni vahvasti Evertonin komennossa, mutta enempää osumia ei nähty. Toffees joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo vajaan puolen tunnin kohdalla, kun Jarrad Branthwaite nyrjäytti nilkkansa ja teki tilaa Lucas Dignelle.
Everton iski toisen maalinsa 73. minuutilla. Anthony Gordon petasi avopaikan Gylfi Sigurðssonïlle, joka sijoitti pallon verkkoon muutamasta metristä. 2-0.
Kotijoukkue iski vielä kertaalleen noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Gordon kaadettiin rangaistusalueella ja Everton sai pilkun, jonka Moise Kean toimitti sisään. 3-0.
Evertonilla oli sauma suurempaankin voittoon, mutta kotijoukkueen maalintekoyritykset päätyivät useammin tolppaan tai ylärimaan kuin maalivahti Václav Hladkýn selän taakse.
Keskiviikkona vauhdissa oli viisi Valioliiga-seuraa, joista kolme eteni kolmannelle kierrokselle. Southampton hävisi kotonaan Mestaruussarjan Brentofordille 0-2 suomalaishyökkääjä Marcus Forssin pelatessa vieraiden rivessä 77 minuuttia. Leeds ja Ykkösliigan Hull olivat varsinaisen peliajan päättyessä tasalukemissa 1-1 ja Hull vei rangaistuspotkukilpailun maalein 9-8.
Liigacupin kolmas kierros
Lincoln City (3) – Liverpool (1) Bristol City (2) – Aston Villa (1) Chelsea (1) – Barnsley (2) Preston North End (2) – Brighton (1) / Portsmouth (3) Fleetwood Town (3) – Everton (1) Fulham (1) – Sheffield Wednesday (2) Leicester (1) – Arsenal (1) Leyton Orient (4) – Tottenham (1) Manchester City (1) – Bournemouth (2). Millwall (2) – Burnley (1) / Sheffield United (1) Morecambe (4) – Newcastle (1) Newport County (4) – Watford (2) Luton Town (2) – Manchester United (1) West Bromwich Albion (1) – Brentford (2) West Ham (1) – Hull (3) Wolverhampton (1) / Stoke (2) – Gillingham (3) Suluissa sarjatasot. Kolmas kierros pelataan 21. syyskuuta alkavalla viikolla.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä