Aston Villa löi Sheffield Unitedin väsytystaistelun jälkeen
Aston Villa nappasi täyden pistepotin kauden toisen tappionsa kärsineen Sheffield Unitedin kustannuksella. Voittoon riitti lopulta yksi erikoistilanneosuma.
Isännillä uusia hahmoja oli ryhmityksen molemmissa päissä; maalilla Arsenalista saapunut Emiliano Martínez, kärjessä debyyttinsä korkeimmalla sarjatasolla tehnyt, Brentfordista hankittu Ollie Watkins. Kumpikin nousi esiin jo ottelun alkupuolella.
Lukuisista uusista kasvoista Villan laitapakki Matty Cash esitteli keskitystaitojaan jo heti ottelun aluksi. John McGinn joutui maalin edustalla kurottamaan, eikä saanut jatkettua pitkää krossia verkkoon.
Watkinsin panos korostui 12 minuutin pelin jälkeen. Erotuomari Graham Scott nosti United-kapteeni John Eganille suoran punaisen kortin, tämän revittyä alimpana kenttäpelaajana karkuun pyrkineen hyökkääjän vauhdin pois.
The on-field decision is confirmed by VAR.
Kotijoukkue oli ottelun alusta saakka jonkin verran niskan päällä, ja hallinta kääntyi ulosajon myötä luonnollisesti entistä vahvemmaksi. Toistuvasti hyvin avannut Cash, ja kentällä totutun vapaasti huseerannut Jack Grealish aiheuttivat jatkuvasti vaikeuksia Bladesille. Puolen tunnin pelin jälkeen oltiin kuitenkin edelleen maaleitta.
32. minuutilla vieraat saivat yhden ensimmäisistä vaarallisista hyökkäyksistään – jonka päätteeki Scott osoitti pallon rankkaripilkulle. VAR-tarkistus otti aikansa, mutta tuomio jäi voimaan.
John Lundstram asteli pisteelle, ja ampui kovaa kohti vasenta alakulmaa – johon Martínez ehti – ei maalia. Argentiinalaisen Villa-uran alkumetreille siis melkoinen uroteko.
Aston Villa pelasi palloa tehokkaasti lähelle Aaron Ramsdalen maalia, mutta jäi boksin kulmilla toistuvasti neuvottomaksi. Laukaukset kohti maalia kirjattiin 45 peliminuutin jälkeen tasan 1-1, mikä oli koko pelin tapahtumiin nähden isännille melko heikko tilasto.
Toisen jakson alku noudatti samaa, turhauttavaa kaavaa. Villa toi pallon helpohkosti hyökkäyskolmannekselleen, Grealish taituroi sen boksiin, josta kuitenkin joutui syöttämään sen ulos. Tätä seurasi Blades-puolustuksen vaivattomasti katkaisema keskitys.
Isännät onnistuivat lopulta tunnin pelin jälkeen, kun toisen jakson alussa takareittään pidellyt toppari Ezri Konsa pääsi kulmapotkusta puskemaan pallon ohi Ramsdalen. Ex-Brentford-pelaajan nousi yksinkertaisesti selkeästi muita korkeammalle tilanteessa.
Ottelun loppua kohti isännille siunaantui alivoimaisen vastustajan väsyessä paikkoja useampaankin osumaan. Vieraat toki nousivat muutamaan otteeseen aivan loppuhetkillä myös potentiaalisiin tasoitustilanteisiin.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
