Leeds derbyvoittoon loppuhetkien maalilla – englantilaishyökkääjä kirjasi nimensä historiankirjoihin
Leeds voitti sunnuntain ensimmäisessä valioliigaottelussa Sheffield Unitedin 1-0-lukemin Bramall Lanella.
Yorkshire Derbyn ainokaisesta vastasi pelin viime minuuteilla osunut Patrick Bamford, joka on tehnyt maalin jokaisessa pääsarjapelissä tällä kaudella. Hän on Leedsin historian ensimmäinen pelaaja, joka on kyennyt kolmessa ensimmäisessä ottelussa samaan.
Jälleen kerran maaleitta jäänyt Sheffield United on sen sijaan hävinnyt kaikki kolme ensimmäistä valioliigapeliään tällä kaudella.
Avausjakson paras maalipaikka nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun John Lundstram pääsi laukomaan lähietäisyydeltä erinomaisen Sheffield United -hyökkäyksen päätteeksi.
David McGoldrick jatkoi Ben Osbornin matalan keskityksen kantapäällään Leeds-maalin suulle, mutta 20-vuotias Illan Meslier torjui Lundstramin yrityksen komeasti tiehensä ja esti jo varmalta näyttäneen osuman erinomaisella heittäytymisellä.
Kentän toisessa päässä lähimpänä kävi Leedsin 27-vuotias maalitykki Bamford. Englantilaishyökkääjän kumpikin puskuyritys meni kuitenkin hieman ohi kohteen.
Toisella puoliajalla Meslier ja Aaron Ramsdale joutuivat kumpikin kerta toisensa jälkeen torjuntatöihin omilla maaleillaan. Jack Robinsonilla oli sen sijaan mahtava tilaisuus ohjata kotijoukkueen kulmapotku sisään, mutta hänen yrityksensä meni hieman ohitse vasemmasta tolpasta 10 minuuttia ennen päätösvihellystä.
Kun ottelua oli jäljellä enää pari minuuttia, siirtyi Leeds ottelussa 1-0-johtoon. Jack Harrison lähetti vaarallisen keskityksen boksiin vasemmalta laidalta ja Bamford puski sen komeasti maaliin.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
