Edinson Cavanilla on jo Manchester Unitedin jälkeisiä haaveita: ”Jokainen haluaisi pelata siellä”
Kuva: Getty Images
Uruguaylaishyökkääjä Edinson Cavani on ollut Manchester Unitedin pelaaja vasta muutaman päivän ajan, mutta hän on ehtinyt jo miettiä, mitä hän tekee seurasta lähtiessään.
Cavani, 33, solmi siirtoikkunan viimeisenä päivänä Unitedin kanssa vuoden 1+1-vuotisen sopimuksen, joka takaa hänelle tiettävästi 11 miljoonan euron vuosipalkan.
Hän oli kesällä pitkään vapailla markkinoilla jätettyään kesäkuussa Paris Saint-Germainin, jossa hän on seurahistorian paras maalintekijä 200 osumallaan. Cavani neuvotteli ennen Unitediin siirtymistä useiden seurojen kanssa.
Hän pohti myös paluuta Etelä-Amerikkaan, jossa hänet olisi mielellään ottanut vastaan Boca Juniors. Cavani kertoi ESPN:n haastattelussa, että hän keskusteli Bocan varapuheenjohtajan Juan Roman Riquelmen kanssa siirrosta Argentiinaan, mutta päätti jäädä vielä Eurooppaan.
– Roman kirjoitti minulle suurta kunnioitusta osoittaen. Hän halusi tietää, mitä minulle kuuluu ja tiedusteli tarkkaa palkkatoivettani. Me kävimme hyvin kunnioittavan keskustelun.
– Boca on jättiseura maailmalla. Jokainen jalkapalloilija haluaisi pelata siellä. Monet uruguaylaiset ovat pelanneet siellä. Jalkapallohistoriamme seuraaminen kiehtoo minua hieman.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut