Valioliigan kierrosennakko: Luvassa kutkuttavin Merseysiden derby pitkään aikaan – Everton voitti Liverpoolin viimeksi päivälleen 10 vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Valioliigan viidennen kierroksen aloitusvihellys kuullaan tänään, lauantaina.
Maajoukkuetauolle sarjakärjessä lähti puhtaan pelin Everton, perässään yhdeksän pistettä keränneet Aston Villa, Leicester, Arsenal ja Liverpool.
Putoamisviivan alla on kolme joukkuetta, jotka eivät ole saaneet vielä pistettäkään: Fulham, Burnley ja Sheffield United.
Everton – Liverpool
Lauantaina kello 14.30, V Sport Jalkapallo & Viaplay On erityisen iso sääli, ettei kannattajia pääse paikalle Goodison Parkille, sillä luvassa on kiehtovin Merseysiden paikallispeli pitkään, pitkään aikaan. Lauantaina tulee täyteen tasan kymmenen vuotta siitä, kun Everton on viimeksi voittanut Liverpoolin. Lokakuun 17. päivä vuonna 2010 Everton voitti derbyn kotikentällään 2-0 Mikel Artetan ja Tim Cahillin osumilla. Everton on joutunut seuraamaan vierestä, kun Liverpool on noussut takaisin Euroopan jalkapallon ehdottomaan eliittiin, mutta lauantaina Toffees tarjoaa pitkästä aikaa lähes tasaväkisen vastustajan naapurilleen. Carlo Ancelotti on johdattanut Evertonin sensaatiomaiseen vireeseen, ja italialaisstrategi valittiin täysin aiheesta syyskuun manageriksi. Kuukauden pelaajan palkinnon pokkasi hänen maalitykkinsä Dominic Calvert-Lewin, joka otti valtavia kehitysaskelia jo viime kaudella. Englannin A-maajoukkueessa juuri debytoinyt Calvert-Lewin on tehnyt kuudessa ottelussa yhteensä yhdeksän osumaa.

Manchester City – Arsenal
Lauantaina 19.30, V Sport Jalkapallo & Viaplay Etihad Stadiumilla nähdään opettajan ja oppilaan kohtaaminen, kun Pep Guardiolan Manchester City isännöi Mikel Artetan Arsenalia. Arteta siirtyi heti pelaajauransa jälkeen Guardiolan apuvalmentajaksi Cityyn, jossa hänen työsuhteensa päättyi viime joulukuussa, kun Arsenal pestasi hänet käskyttäjäkseen. Kaksikko ehti kohdata toisensa ennen viime kauden päättymistä vielä kaksi kertaa. City voitti kesäkuussa Arsenalin 3-0 Valioliigassa ottelussa, joka muistetaan Tykkimiesten topparin David Luizin uran kenties huonoimpana pelinä. Brassipuolustaja oli syypää kahteen Cityyn maaliin ja onnistui hankkimaan itselleen punaisen kortin, vaikka pelasi alle puoli tuntia. Heinäkuussa Arsenal oli FA Cupin välierässä vahvempi maalein 2-0. Tykkimiehet eteni cupissa aina päätyyn asti voittaen finaalissa Chelsean, mikä toi Artetalle hänen valmennusuransa ensimmäisen pokaalin. City on tuttuun tapaan yksi Valioliigan suurimmista mestarisuosikeista, mutta Guardiolan poppoo on aloittanut kautensa ailahdellen. Manchesterilaiset ovat keränneet kolmesta ottelusta neljä pistettä, ja heidän maalieronsa on pykälän pakkasen puolella.

Valioliigan viides kierros
Lauantai 17.10. 14.30 Everton – Liverpool 17.00 Chelsea – Southampton 19.30 Manchester City – Arsenal 22.00 Newcastle – Manchester United Sunnuntai 18.10. 14.00 Sheffield United – Fulham 16.00 Crystal Palace – Brighton 18.30 Tottenham – West Ham 21.15 Leicester – Aston Villa Maanantai 19.10. 19.30 West Bromwich – Burnley 22.00 Leeds – Wolverhampton Lähteet: BBC, Transfermarkt, Manchester Evening News, Liverpool EchoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä