ESPN: Arsenalilta tyly ratkaisu: Mesut Özil ulos lopullisesta kokoonpanosta – minne Özil voisi enää siirtyä?
Kuva: Getty Images
Myöhemmin tiistaina valioliigajoukkueiden lopulliset kokoonpanot julkaistaan alkaneelle valioliigakaudelle 2020-21. ESPN:n tietojen mukaan Arsenal on jättänyt kokoonpanonsa ulkopuolelle koko joukkueen kallispalkkaisimman pelaajan Mesut Özilin.
Kokoonpanot ovat lopullisia kauden ensimmäiselle puoliskolla. Niihin voi tehdä muutoksia seuraavan kerran tammikuun siirtoikkunan jälkeen.
Arsenalin valioliigakokoonpanon ulkopuolelle jää tiettävästi myös puolustaja Sokrátis Papastathópoulos, jonka sopimus on päättymässä Özilin tavoin ensi kesänä. Sokratis pelasi viime kaudella 19 valioliigaottelussa, mutta Mikel Artetan tultua manageriksi, hänen roolinsa jäi olemattomaksi. Özil sen sijaan pelasi viime kaudella 18 valioliigaottelussa tehden yhden maalin.
Özil ei ole suostunut purkamaan sopimustaan Arsenalin kanssa ja hänestä on tullut seuralle todellinen riippakivi. Özil tienaa viikossa lehtitietojen mukaan noin 350 000 puntaa. Nyt Özilin pelihaaveille ollaan lyömässä viimeinen naula arkkuun, kun hänet ollaan jättämässä lopullisen valioliigakokoonpanon ulkopuolelle. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei Özililä nähdä enää Arsenalin paidassa, sillä Özil ei myöskään ole Arsenalin Eurooppa-liigan kokoonpanossa.
Özil voidaan nähdä periaatteessa FA Cupin tai liigacupin otteluissa, mutta nähtäväksi jää suostuuko saksalainen keskikenttäpelaaja pelaamaan vain cupin otteluissa.
Vaihtoehtoja Özilillä ei hirveästi ole. Siirtoikkuna on käytännössä kaikissa Euroopan huippusarjoissa jo kiinni, paitsi Portugalissa, jossa siirtoja voidaan tehdä 25. lokakuuta saakka. Portugalin lisäksi siirto voisi olla mahdollista Qatariin, jossa siirtoikkuna sulkeutuu myös 25. lokakuuta, tai MLS-ään, jossa ikkuna sulkeutuu 29. lokakuuta.
Mesut Ozil looking increasingly likely to have played his last game for Arsenal after being omitted from 25-man PL squad (along with Sokratis.) Club making it pretty clear - again - they want him out before the end of his £350k-a-week contract.
espn.co.uk/football/arsen…
espn.co.uk/football/arsen…
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Wayne Rooney ennusti: Näin Valioliigan mestaruustaistossa käy
- Nähdäänkö Chelseassa valmentajapotkut? – Asiantuntijat yhtä mieltä
- Gabriel Jesus otti yhteen City-fanien kanssa – latasi suoran vastauksen
- Fabrizio Romano: Liverpoolin huipputoppari lähellä jatkosopimusta
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Wayne Rooney ennusti: Näin Valioliigan mestaruustaistossa käy
- Gabriel Jesus otti yhteen City-fanien kanssa – latasi suoran vastauksen
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen
- Fabrizio Romano: Liverpoolin huipputoppari lähellä jatkosopimusta