Arsenal-kannattajien järjestö kannustaa liittymään boikottiin – paikallisille ruokapankeille potteja?
Kuva: Getty Images
Englantilaista jalkapalloyleisöä on syksyn tullen raivostuttanut uusi lisämaksu, jota peritään otteluiden TV-lähetysten seuraamisesta. Normaalien kanavapakettimaksujen lisäksi oman joukkueensa esityksistä – siis niiden kotisohvalta seuraamisesta – saattaa tätä nykyä joutua maksamaan jopa yli 16 euroa per matsi.
Koronatilanteen iskettyä täydellä voimallaan, ja tyhjennettyä stadionit, päästiin alunperin sopuun kaikkien valioliigaotteluiden näyttämisestä televisiossa. Osa peleistä nähtiin jopa BBC:n ilmaiskanavilla. Nyt tilanne on muuttunut, ja vain tietty määrä pelejä kuuluu televisioinnin piiriin. Tämä on tietenkin ollut normaalitilanne pitkään, mutta tilanteessa, jossa katsomot ovat edelleen suljettuina live-osallistumismahdollisuudelta, ovat rahakoneistot tietysti keksineet uuden väylän kannattajien addiktioiden lypsämiseen.
Iso osa kannattajista, joihin uusi maksu kohdistuisi on niitä, jotka kanavapakettien lisäksi maksavat seurojen jäsenyyksistä ja/tai kausikorteista. Esimerkiksi seurajäsenyydestä ei perinteisesti kannata luopua, vaikka kausi nyt meneillään olevan kaltaisen poikkeustilan vuoksi menisikin vailla mahdollisuutta katsomoon pääsyyn.
Kannattajajärjestöt eivät ole jääneet toimettomiksi. Ainakin Newcastlessa organisoitiin jo aiemmalla kierroksella boikotti ylimääräsille maksuille, ja kehotettiin kannattajia TV-maksun sijasta lahjoittamaan 14,95 punnan summa paikalliselle ruokapankille. Samoin toimii nyt tulevan Leicester-ottelun yhteydessä myös Arsenal Supporter’s Trust.
– AST jatkaa kampanjointia pay per view -maksua vastaan. 14,95 punnan hinta on ylimitoitettu, ja täysin ylimääräistä painolastia kannattajille pandemian keskellä. Muut ryhmittymät ovat jo toimineet asian suhteen, ja opastaneet kannattajia antamaan TV-yhtiöiden vaatiman ottelumaksun sijasta rahat paikalliselle ruokapankille. Arvostamme näitä hankkeita, ja toivomme jokaisen Arsenal-kannattajan harkitsevan mahdollisuutta tukea Islington Giving -järjestöä vastaavalla tavalla.
Magpies-kannattajat osoittivat toiminnallaan jo, että kyse ei ole vain ulkokultaisesta eleestä.
Newcastle fans have raised £16,000 for a local food bank as part of their anti-PPV protest.
What an effort
joe.co.uk/sport/newcastl…
What an effort
joe.co.uk/sport/newcastl…
joe.co.uk
Newcastle fans raise over £16k for local food bank in protest against PPV
Several Newcastle fans boycotted the Premier League's PPV scheme for their match against Manchester United and donated the money to a food bank
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä