Micah Richards ihmettelee kortin jättämistä kääntämättä: ”Tekisi maaleja puolikuntoisenakin”
Entinen Manchester City -puolustaja Micah Richards ihmettelee, miksei hänen vanha seurakaverinsa Daniel Sturridge kelpaa valioliigaseuroille.
BBC:lle puhunut 32-vuotias uskoo, että esimerkiksi Pep Guardiola saattaisi hyvin hyötyä vapailla markkinoilla liikkuvasta keskushyökkääjästä.
– En voi olla ajattelematta, miten moni valioliigaseura jättää yhden kortin kääntämättä, olemalla kiinnittamättä häntä. Lasken näihin seuroihin myös Cityn, joka voisi palkata Danielin vaikka vain paikkaamaan loukkantuneita Sergio Agüeroa ja Gabriel Jesusia. Hän tekisi maaleja puolikuntoisenakin.
Vedonlyöntisotkuissa ryvettynyt Sturridge pelasi viimeksi Turkin Trabzonsporissa, jonka kanssa päätti sopimuksensa maaliskuussa.
– Ihmiset tuntuvat unohtaneen, miten hyvä hän on. Danielilla on kuitenkin vielä aikaa muistuttaa heitä siitä.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta