Valioliigajoukkue noudattaa tunteella elävän managerinsa vaatimusta – ehkä hieman väärällä tavalla
Kuva: Getty Images
Valioliigaan täksi kaudeksi palanneen West Bromwichin manageri Slaven Bilic puhuu asioista, joita hänen joukkueeltaan vaaditaan. Kyyti korkeimmalla sarjatasolla on kylmää, eikä Albionin kaltaisella seuralla ole monia vaihtoehtoja mukana pysymiseen.
– Meidän täytyy olla punaisella, meidän täytyy olla hulluja.
Maanantaina Bilicin ryhmä vieraili Craven Cottagella, ja todella päätyi punaiselle – sarjataulukossa. WBA on nyt putoamisalueella, sijalla 18, yhä ilman voittoa tältä kaudelta. Tasapelejä on kuitenkin kertynyt jo kolme, eikä kauden avausvoittonsa ottanut Fulham ole kuin yhden pisteen joukkuetta edellä. Keskinäisessä ottelussa Mökkiläiset sen sijaan olivat kroatialaisen mukaan edellä oikeastaan kaikessa.
– He olivat vahvempia, terävämpiä ja nopeampia. Heidän syöttöpelinsä oli parempaa. He olivat parempia niillä kentän alueilla, joilla on eniten merkitystä. Emme ansainneet tästä pelistä yhtään mitään.
Fulham teki 2-0 -voiton tuoneet maalit nopeasti, 26. ja 30. minuuteilla.
West Brom kohtaa Valioliigassa seuraavaksi Tottenhamin, kotonaan Hawthornsilla sunnuntaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bournemouth hylkäsi jättitarjouksen Alex Scottista
- John Stones Chelsean kiikarissa
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta