Suosikkiselostaja povaa vaikeuksia Liverpoolille: ”Historia on Man Cityn puolella”
Valioliiga tarjoaa todellisen makupalan ennen maaottelutauolle siirtymistään. Isänpäivänä klo 18.30 V Sportilla ja Viaplay.fi:ssä näkyvä Manchester City-Liverpool on varsinkin Citylle lähes pakkovoiton paikka.
Mikäli Liverpool saalistaisi pisteet Etihadilta, kasvaisi joukkueiden välinen ero jo kahdeksaan pisteeseen. Sitä voi pitää jo melkoisen ratkaisevana, vaikka kautta ei ole pelattu kuin neljäsosa.
Viasatin jalkapalloselostaja Ville Kuusinen odottaa ottelua malttamattomana.
– Kiva nähdä, kuinka managerit otteluun lähtevät. Molemmilla joukkueilla kone on vielä kaukana rasvatusta, Kuusinen muotoilee.
Kuusinen hämmästelee Man Cityn alhaista maalimäärää alkukauden otteluissa.
– City on Valioliigassa tehnyt vain Leicester-tappiossa ja Wolvesia vastaan enemmän kuin kaksi maalia, joten hullua se on, mutta Guardiolana en ehkä maalintekokilpaan lähtisi.
Selostaja muistuttaa kotijoukkueiden olleen suosiollisia kyseisten joukkueiden kohtaamisissa.
– Viimeisistä kuudesta Valioliiga-kohtaamisista on tuloksena kaksi tasapeliä, loput neljä ovat menneet kotijengille. Käännänkin tämän Man Citylle tällä kertaa. Virgil van Dijkin puuttuminen ja työ, jota Liverpool on pisteiden eteen joutunut tekemään viime viikkoina alkaa painaa. Kun vielä lasketaan mukaan UCL-pelit viikolla, jossa City isännöi Olympiakosia, mutta Liverpoolilla oli pitkä matka Bergamoon, niin kokonaisrasitukseltaan City pääsi paljon helpommalla. Veikkaan, että City vie sunnuntain pelin lukemin 3-1, Ville Kuusinen ennakoi.
Man City-Liverpool sunnuntaina klo 18.30 V Sportilla ja Viaplayssä.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?