Nyt puhuu kokemus – Valioliigan mustaan hevoseen ei luottoa: ”Aina pelin päässä katastrofista”
Kuva: Getty Images
Valioliigaa yli 200 ottelua, ja sen edeltäjää Ykkösdivisioonaa lähes samanmoisen määrän aikoinaan tahkonut John Barnes on ollut viime päivinä äänessä useasta asiasta.
Watfordin, Liverpoolin, Newcastlen ja Charltonin paitoja kantanut ex-keskikenttäpelaaja kertoi näkemyksensä Valioliigan mestaruustaistosta. 57-vuotiaan mukaan siihen ei tälläkään kaudella ole odotettavissa uusia haastajia, ainakaan viime aikoina huhuillulta taholta.
José Mourinhon komentama Tottenham on pelannut alkukauden lupauksia antavasti, ja noussut joidenkin papereissa vakavasti otettavaksi haastajaksi aina mestaruuteen saakka. Barnes ei näitä veikkauksia niele.
– Heillä menee nyt hyvin, mutta Liverpool ja Manchester City ovat yhä selkeitä suosikkeja. Tottenham kaivoi voiton West Bromista ottelussa, jonka olisivat voineet hyvin myös hävitä. Se ei kuitenkaan ole joukkue, joka pystyy tekemään vastavaa jatkuvasti.
Luotto Spursin kurssin säilymiseen on jotakuinkin olematon.
– Heidän sijoituksensa sarjakakkosena juuri nyt antaa vääriä viitteitä. Tottenham on haastaja neljän parhaan joukkoon, mutta kahden kärkeen sillä ei ole asiaa.
Pokaalikuivuudesta vuosikymmeniä kärsineen seuran romahdus vaanii Barnesin mielestä myös Mourinhon kaudella aina seuraavan kulman takana.
– He ovat aina pelin päässä katastrofista, ja fanien hermojen menetyksestä. Fanit tulevat kääntymään myös Mourinhoa vastaan heti, kun asiat eivät suju loistavasti, 79 maaottelun ex-peluri sanoi BonusCodeBetsille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin