John Terry kiistää entisen Valioliiga-hyökkääjän rasismiväitteen
Englannin maajoukkueen ja Chelsean entinen kapteeni John Terry on kiistänyt Carlton Colen väitteen, jonka mukaan Terry olisi myöntänyt hänelle solvanneensa Anton Ferdinandia rasistisesti vuonna 2011, kertoo Sky Sports.
Aston Villan apuvalmentajana nykyisin työskentelevän Terryn, 39, väitettiin herjanneen rasistisesti Ferdinandia vuonna 2011 Chelsean ja Queens Park Rangersin välisessä ottelussa.
Terry menetti tapauksen myötä Englannin maajoukkueen kapteeninnauhan helmikuussa 2012. Saman vuoden heinäkuussa Westminsterin raastuvanoikeus katsoi, ettei Terry ollut syyllistynyt rasismiin. Kaksi kuukautta myöhemmin Englannin jalkapalloliitto FA antoi Terrylle neljän ottelun pelikiellon ja sakot, koska hänen katsottiin käyttäneen ”loukkaavaa kieltä” Ferdinandia kohtaan. FA:n päätöksen mukaan Terryn puheet sisälsivät ”viittauksen ihonväriin ja/tai rotuun”.
Urallaan pitkään West Hamia edustanut Cole, 37, sanoi Stoppage Time TV:n haastattelussa, että hän puhui Terrylle puhelimessa vuonna 2011 Chelsean ja QPR:n pelin jälkeisenä iltana. Colen mukaan Terry tunnusti tekonsa puhelimessa.
– Minä vartuin JT:n kanssa, enkä nähnyt sitä puolta hänestä. Olin pettynyt, joten soitin hänelle ja sanoin: ”Miksi teit niin?”, sanoi Cole haastattelussa.
– Hän vastasi: ”Se oli hullu hetki. En tiedä, miksi tein niin”.

Colen antaman haastattelun jälkeen Terryn asianajajat julkaisivat tiedotteen, jossa puolustaja kiistää West Hamin entisen hyökkääjän väitteet ja sanoo, että hänet on todettu oikeudessa syyttömäksi.
– John Terry kiistää jyrkimmällä mahdollisella tavalla Carlton Colen esittämät väitteet häntä vastaan, lukee tiedotteessa Skyn mukaan.
– Ne ovat valheellisia, eikä niitä ikinä tapahtunut, ja herra Terry on aiemmin todettu syyttömäksi näistä väitteistä englantilaisessa tuomioistuimessa.
– Carlton Cole ei ole ikinä aiemmin maininnut tästä herra Terrylle tai ottanut tätä puheeksi hänen, FA:n tai poliisin kanssa. Syynä tähän on se, että moisia sanoja ei sanottu.
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?