Sisäpiiriläinen Paul Pogbasta The Athleticille: ”United haluaisi myydä hänet ja hän haluaisi lähteä, mutta…”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Paul Pogban ympärillä riittää jälleen paljon puhetta. The Athletic kertoo verkkosivuillaan, kuinka miehen markkina-arvo siirtomarkkinoilla laskee koko ajan vääjäämättä.
Koronatartunnan kauden alla saaneen Pogba, 27, syksy on sujunut mollivoittoisesti. Seurajoukkueessa mies on pelannut tällä kaudella vain kaksi kertaa täydet 90 minuuttia – molemmilla kerroilla hän aiheutti vastustajalle rangaistuspotkun ja United hävisi kotonaan.
Pogba on yhä useammin löytänyt itsensä vaihtopenkiltä, ja tilastot tukevat valmennusjohdon päätöstä. Hänelle on esimerkiksi kertynyt vähemmän kosketuksia, syöttöyrityksiä, luotuja paikkoja ja laukauksia kuin yhdenkään aiemman Valioliigakauden aikana.
[readmore from=Paul-Pogba]
Kallispalkkainen Pogba ei ole enää korvaamaton pelaaja Old Traffordilla, sillä peliä tekee tätä nykyä Bruno Fernandes. Jos United ja Pogba eivät solmi uutta sopimusta, seuralla on kolme siirtoikkunaa aikaa myydä pelaaja, mikäli se haluaa jonkinlaisen siirtokorvauksen.
– Uskon, että United haluaisi myydä hänet ja hän haluaisi lähteä, mutta sopivaa seuraa ei ole, sisäpiiriläinen toteaa The Athleticille.
Lähteiden mukaan Pogba tosiaan haluaisi lähteä ja näkee sopivana reittinä sen, että hän jättää Unitedin puolentoista vuoden kuluttua vapaana agenttina. Silloin hän voisi valita itselleen uuden seuran 29 vuoden iässä.
Vielä toissa kesänä United lätkäisi Pogballe 150 miljoonan punnan hintalapun. Tämän vuoden helmikuussa sisäpiiriläiset arvioivat 80 miljoonan punnan olevan realistisempi hinta, mutta sopimuksen lähestyessä loppuaan ja koronakriisin myötä kukaan ei osaa enää arvioida, paljonko seura voisi pelaajasta saada.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä

- Manuel Ugarte loukkaantui vakavasti MM-kisoissa – Man Unitedille korvauksia
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin