Phil Neville: Ole Gunnar Solskjær on joutunut ”noitajahdin” kohteeksi – ”Katastrofi alkaa sillä minuutilla, kun he häviävät pelin”
Manchester Unitedin pelaajalegenda Phil Neville sanoo, että joukkueen manageri Ole Gunnar Solskjær on joutunut ”noitajahdin” kohteeksi.
Paineet norjalaismanagerin ympärillä hyppäsivät tiistaina uudelle asteikolle, kun United jäi Mestarien liigan lohkossaan kolmanneksi ja putosi siten Eurooppa-liigan puolelle.
Manchesterilaiset olisivat tarvinneet kahdesta viimeisestä pelistään yhden pisteen jatkopaikan varmistamiseksi, mutta siinä he eivät onnistuneet. Ensin United hävisi Paris Saint-Germainille kotonaan 1-3 ja tiistaina RB Leipzigin vieraana 2-3.
Leipzig johti ottelua jo vartin jälkeen 2-0, ja saksalaisten kolmas osuma syntyi 69. minuutilla. Hetkellisesti näytti, että United nousee vielä ilmiömäisesti tasoihin, kun Bruno Fernandesin rangaistuspotkuosuma ja Ibrahima Konatén oma maali toivat vieraat parissa minuutissa iskuetäisyydelle. Unitedin kiri jäi kuitenkin ilman loppuhuipennustaan.
[readmore from=Manchester-United]
Solskjærin asemasta on tasaisin väliajoin keskusteltu niin Manchester Unitedin kannattajien kuin asiantuntijoidenkin keskuudessa. Norjalaisluotsi on kohta ollut Unitedin puikoissa kaksi vuotta, mutta monet ovat kyseenalaistaneet, onko joukkue mennyt sinä aikana riittävästi – tai ollenkaan – eteenpäin.
Nevillen mukaan Solskjær on saanut liiankin paljon kritiikkiä.
– Unitedin ympärillä pyörii kauhea narratiivi, jossa katastrofi alkaa heti sillä minuutilla, kun he häviävät pelin, kommentoi Neville BBC:lle.
– Tämä ilta (tiistai) ei ole katastrofi, mutta se on pettymys. United halusi 16 parhaan joukkoon.
– Manchester Unitedilla on ollut menneisyydessä joukkueita, joilla on ollut parempia managereita kuin Ole Gunnar Solskjær – esimerkiksi Sir Alex Ferguson – ja nekin ovat pudonneet tässä vaiheessa. Sitä tapahtuu ja on tapahtunut.
– Tällä hetkellä eletään aika kummia aikoja. Valioliigassa on managereita, joiden joukkueet ovat Unitedin alapuolella, mutta heillä on hyvä maine, eivätkä he saa yhtä paljon lokaa kuin Solskjær.
– Jos United voittaa lauantaina [Manchester Cityn Valioliigassa], uskon, että se on iso hetki managerille ja pelaajille. Ja Olen joukkueilla on tapana pärjätä hyvin isoina hetkinä.
– Narratiivi seuran sisällä on kaukana siitä, mitä se on sen ulkopuolella, jossa tuntuu olevan meneillään noitajahti, jotta saadaan tälle pojalle kenkää.
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta