Näin uusia Brexit-sääntöjä on mahdollista kiertää – Man Unitedin akatemiajohtaja silti huolissaan: ”En sanoisi, että se on sääntöjen kiertämistä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin akatemiajohtaja Nick Cox sanoo, että englantilaisseurat jäävät nuorten pelaajien tavoittelussa alakynteen, kun uudet Brexit-säännöt astuvat voimaan ensi kuussa.
Tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien kaikkien ulkomailta Englantiin siirtyvien pelaajien pitää olla täyttänyt 18 vuotta ja yltää pisteytysjärjestelmään perustuviin vaatimuksiin (lue lisää).
Esimerkiksi Cesc Fàbregas, Paul Pogba ja Héctor Bellerín olisivat jääneet aikanaan siirtymättä Englantiin, jos kyseiset säännöt olisivat olleet voimassa jo silloin.
Manchester Unitedin alle 18-vuotiaiden joukkueessa pelaa tällä hetkellä yhdeksän pelaajaa, jotka ovat syntyneet Ison-Britannian ulkopuolella.
– Ne (uudet säännöt) asettavat meidät luultavasti alakynteen verrattuna muihin eurooppalaisiin seuroihin, sanoi Cox BBC:n mukaan.
– Pelaajat pystyvät liikkumaan muiden Euroopan maiden välillä, mutta he eivät pysty siirtymään meidän seuraamme 16-vuotiaana kuten he nykyään pystyvät.
Cox vihjasi kuitenkin keinosta, jolla englantilaisseurat pystyvät mahdollisesti kiertämään uusia sääntöjä.
Esimerkiksi Manchester Cityn omistava City Football Group omistaa merkittävän osuuden kolmesta muusta eurooppalaisesta seurasta – espanjalaisesta Gironasta, belgialaisesta Lommelista ja ranskalaisesta Troyesista – jotka pelaavat maidensa toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla. Chelsea taas tekee tiivistä yhteistyötä Hollannin pääsarjaseura Vitessen kanssa.

LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja