Vuoden hienoin maali? West Hamin ennätyshankinta täräytti harvinaisen tyylipuhtaan saksipotkun
Kuva: Getty Images
Keskiviikkona nähtiin varmasti yksi Valioliigan kauden hienoimmista osumista, kun West Hamin Sébastien Haller näytti osaamistaan Crystal Palacea vastaan.
Toista jaksoa oli takana noin kymmenen minuuttia, kun Haller sai nappikeskityksen rangaistusalueelle Vladimír Coufalilta. Haller ponnisti ilmaan ja kiskaisi todella tyylipuhtaan saksipotkun suoraan ylänurkkaan. Osuma toi Hammersin tasoihin ja ottelun loppulukemiinsa 1-1.
West Hamin manageri David Moyes sanoi tietävänsä, että Hallerilla on kykyjä tehdä vaikka minkälaisia maaleja. Hän toivoo vain, että niitä syntyisi tiheään tahtiin.
– En yllättynyt Sebin maalista, koska hänellä on uskomattomat kyvyt ja tekniikka, totesi Moyes Sky Sportsin mukaan.
– Muistaakseni yksi hänen ensimmäisistä maaleistaan minun alaisuudessani oli saksipotku, mutta haluan hänen osuvan myös helpoista paikoista.
– Me tarvitsemme häntä isoon rooliin. Kaipaamme [loukkaantunutta] Michail Antoniota ja tarvitsemme jonkun tekemään maaleja, ja saimme häneltä ihmemaalin.
Haller siirtyi West Hamiin kesällä 2019 Eintracht Frankfurtista 50 miljoonalla eurolla. Tähän mennessä hän on tehnyt Hammersille 49 ottelussa yhteensä 13 maalia, joista kuusi on syntynyt tällä kaudella. Tämän kauden Valioliigassa hän on kuitenkin osunut vasta kahdesti.
Voit katsoa videon Hallerin maalista alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin