VAR puhutti jälleen Valioliigassa – Leicesterille upea vierasvoitto Tottenhamista
Kuva: Getty Images
Leicester nappasi ison voiton sunnuntaina Valioliigan kärkipään mittelössä, kun se haki kolme sarjapistettä vierasottelusta Tottenhamilta. Kamppailu päättyi lukemiin 0-2.
Avausjakso eteni tasaisissa merkeissä alkuvihellyksestä aina taukovihellykseen asti, eikä kummallakaan ollut juurikaan hyviä maalipaikkoja. Vieraat olivat hieman hallitsevampi osapuoli, mutta huippupaikat loistivat poissaolollaan. Leicester onnistui hyvin eliminoimaan lontoolaisten vaaralliset vastahyökkäykset, eikä niitä juurikaan nähty.
Harry Kanella oli mahdollisuus viedä kotijoukkue johtoon 41. peliminuutilla, mutta hyökkääjän pusku kulmapotkusta meni kuitenkin hieman maalin yli.
Aivan avausjakson lopussa vieraat siirtyivät lopulta johtoon rangaistuspotkusta. Serge Aurier työnsi Wesley Fofanaa selästä boksin sisällä, ja VAR-tarkastuksen jälkeen tilanteesta tuomittiin lopulta pilkku. Jamie Vardy ei 11-metrisessä erehtynyt, vaan laukoi pallon voimalla keskelle.
4 - Since joining Spurs for the 2017-18 season, Serge Aurier has given away four penalties in the Premier League, second only to David Luiz in this period (five). Lapse.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
