Gary Neville ja Jamie Carragher nimesivät vuoden parhaan Valioliiga-kentällisensä – mukana peräti kuusi Liverpoolin pelaajaa

Valioliigan puolustajalegendat sekä Sky Sportsin asiantuntijat Gary Neville ja Jamie Carragher ovat koonnet heidän oman tähdistönsä vuoden 2020 parhaista pelaajista Englannin pääsarjassa.
Tähdistökentällisestä löytyy peräti kuusi Liverpoolin pelaajaa, joiden lisäksi mukana ovat esimerkiksi kauden 2020-21 säkenöivästi aloittaneet Tottenham-hyökkääjät Harry Kane ja Heung-Min Son.
Bruno Fernandes ja Kevin De Bruyne olivat ainoat Manchesterin suurseurojen pelaajat kentällisessä, johon ei puolestaan mahtunut esimerkiksi yhtäkään Chelsean tai Arsenalin miestä.
Yllättävin valinta lienee kuitenkin Wolverhamptonin kapteeni Conor Coady, jonka vahvat esitykset kuluneen vuoden aikana ovat ansainneet hänelle paikan myös Englannin A-maajoukkueesta.
– Ehdolla olivat myös Eric Dier, Harry Maguire, Aymeric Laporte ja Tyrone Mings. Ottaen kuitenkin huomioon Wolvesin puolustusrekordin, murtautumisen Englannin miehistöön ja esimerkiksi Laporten missatut ottelut, Coadysta tuli valintamme, Neville perusteli Monday Night Footballin lähetyksessä.
Nevillen ja Carragherin vuoden 2020 Valioliiga-tähdistö:
Alisson; Alexander-Arnold, Coady, van Dijk, Robertson; De Bruyne, Henderson, Bruno Fernandes; Salah, Kane, Son.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”