Man Cityn joukkueessa uusia koronatapauksia – tämän illan Everton-ottelu siirretty

Evertonin ja Manchester Cityn tämän illan liigakohtaaminen on siirretty myöhempään ajankohtaan Cityn joukkueessa ilmenneiden koronavirustapausten takia. Ottelun oli määrä alkaa kello 22 Suomen aikaa.
– Tuoreimmalla Covid-19-testikierroksella seurassa todettiin positiivisia tapauksia, joulupäivänä raportoitujen neljän tapauksen lisäksi, City kertoo verkkosivuillaan.
Seuran mukaan oli olemassa riski, että virus voisi levitä vieläkin pahemmin joukkueen ja henkilökunnan keskuudessa sekä mahdollisesti seuran ulkopuolelle.
– Vahvan lääketieteellisen ohjeistuksen jälkeen, konsultoiden molempia seuroja, Valioliiga on päättänyt siirtää ottelun.
City tiedotti jo viime viikolla Kyle Walkerin ja Gabriel Jesusin positiivista testituloksista.
Cityn edustusjoukkueen harjoituskeskus pysyy toistaiseksi suljettuna. Kaikki kuplan sisällä olevat testataan vielä uudestaan ennen kuin päätös harjoitusten jatkamisesta tehdään.
Uusi pelipäivä Evertonin ja Cityn kohtaamiselle ei ole vielä tiedossa.
mancity.com/news/mens/ever…
Club statement
Manchester City FC can confirm that this evening’s Premier League fixture at Everton has been postponed.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin