Eberechi Ezeltä näyttävä soolomaali – Crystal Palacen surkea putki katkesi sarjajumbon kaatoon
Sheffield Unitedin poikkeuksellisen surkea kausi sai lauantaina synkkää jatkoa. Tällä kertaa Valioliigan jumboseura jäi Selhurst Parkilla 2-0-lukemin Crystal Palacen jalkoihin.
Palace iski voittomaalinsa jo neljännellä minuutilla, kun Jeffrey Schluppin sijoitus ohitti Aaron Ramsdalen. Myöhemmin avausjaksolla ghanalaisen ottelu päättyi loukkaantumiseen ja laiturin korvasi Eberechi Eze.
Eaglesin jälkimmäisestä osumasta vastasi ensimmäisen puoliskon lisäajalla upealla yksilösuorituksella juurikin Eze. Englantilainen hölkkäili vaivattoman näköisesti vieraiden puolustuksesta läpi ennen helppoa viimeistelyä alanurkkaan.
Voitto oli Palacen ensimmäinen viimeiseen viiteen otteluun. Lontoolaisseura nousi sillä sarjataulukossa sijalle 12.
Sheffield United puolestaan jahtaa edelleen kauden ensimmäistä voittoaan. 17 ottelusta mukaan on tarttunut vain kaksi pistettä.
Kauden aikana kerätyt pisteet irtosivat tasapeleillä myös putoamista vastaan taistelevia Fulhamia ja Brightonia vastaan.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
