West Bromin Sam Allardyce tuntee jo toivomansa eron vaikutukset – kiroaa pelaajakauppojen vaikeutta
West Bromwich antoi joulukuun puolivälissä lähtöpassit seuran takaisin Valioliigaan nostaneelle manageri Slaven Bilicille, huonojen tulosten johdosta. Hänen paikalleen pestattiin Sam Allardyce.
Yhden ottelun jopa Englannin A-maajoukkuetta urallaan käskenyt 66-vuotias johdatti Albionin toki vierastasapeliin Liverpoolia vastaan, mutta sen lisäksi tulokset ovat olleet sellaisia, joita varmasti seurajohtoa lukuunottamatta kaikki odottivatkin. 0-3 -kotitappio Aston Villalle, 0-5 -kotitappio Leedsille, ja viimeisimpänä 0-4 -kotitappio Arsenalille. Big Samin penkki huojuu varmasti jo nyt, joukkueen ollessa surkuhupaisan Sheffield Unitedin lisäksi ainoa, joka ei valioliigakaudella ole vielä saanut 10 pistettä kasaan.
Allardyce on toki hyvä hakemaan syntipukkeja. Sellaiseksi löytyi jo tammikuun toisen päivän iltana Englannin ero Euroopan unionista, eli brexit – jota valmentaja itse selkein sanankääntein on kannattanut. Nyt se on pudottamassa West Bromia takaisin Mestaruussarjaan.
– Olen löytänyt kolme pelaajaa, joilla olisi ollut edellytykset auttaa meitä, mutta he eivät pääse tänne. Se on sääli. Uusien säädösten mukaan he eivät voi tulla tähän maahan, vaikka aiemmin olisivat voineet. Joudun nyt miettimään tällaisia asioita.
Englantia on valmentajan mukaan kohdannut nyt kaksi isoa takaiskua, joista viimeisin on isompi.
– Ei kyse niinkään ole pandemiasta, vaan sääntöjen muuttumisesta brexit-sopimuksen vuoksi. Teemme mitä voimme, mutta tämä siirtoikkuna tulee olemaan vaikein, jossa olen koskaan työskennellyt.
Yksi asia Allardycen viestinnässä on viime päivinä muuttunut. Hän ei enää viittaa joukkueensa pelaajiin kuin vieraisiin, vaan kutsuu näitä nyt ”omikseen”.
– Ei millään pahalla minun pelaajiani kohtaan; he tekevät niin kovaa työtä kuin pystyvät, mutta minun on löydettävä parempia yksilöitä nostamaan joukkuetta.
West Brom pelaa Valioliigassa seuraavaksi vasta 16. tamikuuta, Wolverhamptonin vieraana.
Lähteet: Sky Sports, Football Faithful, talkSPORT
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja