David Moyes antoi yllättäviä kommentteja miljoonahankinnan myynnistä – myönsi rehellisesti West Hamin joutuneen omituiseen tilanteeseen
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkunassa on jo nähty joitakin pelaajahankintoja. Yksi tähän saakka merkittävimmistä siirroista on ollut Sébastien Hallerin lähtö West Hamista Ajaxiin 22,5 miljoonan euron summalla.
West Hamin päävalmentaja David Moyes kertoi, että Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjän lähtö tuli yllätyksenä.
− Luulen, että Hallerin kohdalla tilanne meni niin, että saimme odottamattoman tarjouksen. Emme ajatelleet, että menettäisimme hänet tässä siirtoikkunassa, Moyes paljasti.
West Ham hankki Hallerin 50 miljoonalla eurolla Eintracht Frankfurtista kesällä 2019. Vaikka hyökkääjä osui kuluvalla kaudella lontoolaisseuran paidassa Valioliiga ja Liigacup laskettuina yhteen seitsemästi, ei Haller ollut rehellisyyden nimissä 50 miljoonan euron arvoinen hankinta pelillisiltä esityksiltään.
Kun Amsterdamista tuli avokätinen tarjous, West Ham päätti tarttua tilaisuuteen.
− Emme ehkä olisi saaneet samanlaista tarjousta enää myöhemmin, joten sen hyväksyminen tuntui oikealta ratkaisulta. Mutta sitä ei suunniteltu etukäteen, Moyes perusteli.
West Ham päästi myös keskikenttäpelaaja Robert Snodgrassin muualle, kun kokenut skotti siirtyi West Bromwichiin. Ringistä tuli yhtäkkiä hieman kapeampi.
− Nyt meillä on tilaa uusien pelaajien hankkimiseen. Olemmeko valmiita siihen? Emme oikeastaan. Mutta tulemme toimeen niillä pelaajilla, jotka meillä jo on, Moyes sanoi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin