Vahvistus: Man Unitedin puolustaja siirtyy Lukas Hradeckýn joukkuekaveriksi
Manchester Unitedin puolustaja Timothy Fosu-Mensah siirtyy Bayer Leverkuseniin, jonka kanssa hän on solminut kesään 2024 ulottuvan sopimuksen.
Hollantilaispakki edusti Unitedia vuodesta 2014 lähtien ja kävi viime vuosina lainalla Crystal Palacessa ja Fulhamissa. Manchesterilaisten ykkösmiehistössä Fosu-Mensah, 23, pelasi 30 ottelua, joista kolme oli tällä kaudella.
Manchester Unitedin ja Fosu-Mensahin sopimus olisi päättynyt tämän kauden jälkeen, jolloin hän olisi ollut vapaa vaihtamaan seuraa ilman siirtokorvausta.
Viime viikolla Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoi, että hän on antanut Fosu-Mensahin lähdölle siunauksensa, jotta hollantilaispuolustaja pääsee taistelemaan vakituisesta peliajasta jossain muualla.
Lehtitietojen mukaan Bayer Leverkusen maksaa Fosu-Mensahista noin 1,7 miljoonan euron siirtokorvauksen. Leverkusenia edustavat muun muassa Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas Hradecký ja hyökkääjä Joel Pohjanpalo, joka pelaa tämän kauden lainalla Union Berlinissä.
Timothy Fosu-Mensah has joined Bayer 04 from Manchester United.
Welcome to the Werkself, Timothy!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Erik ten Hag ei pelkää potkuja Manchester Unitedista: ”Heillä on maalaisjärkeä”
- West Hamin David Moyes lähdöstään: ”Se on oikea päätös”
- Eddie Howe odottaa Newcastlen tähtikaksikon jäävän seuraan
- Mauricio Pochettino lähetti viestin Chelsean seurajohdolle: ”Myös meiltä pitää kysyä”
- Roy Keane kritisoi Casemiroa ja Erik ten Hagia: ”Saa syyttää siitä itseään”
- Chelsean kapteeni palaamassa pelikentille yli viiden kuukauden tauon jälkeen
- Aston Villa sai selkäsaunan Konferenssiliigan välierissä – kapteeni pyysi anteeksi kannattajilta
- Cesc Fàbregas: West Ham tekemässä oikean ratkaisun: ”Minun ei pitäisi sanoa niin…”
- Fantasy Premier League: Peliviikko 37 – kauden isoin tuplapeliviikko
- Aston Villan urakka eurokentillä päättyi tylysti
- Cesc Fàbregas: West Ham tekemässä oikean ratkaisun: ”Minun ei pitäisi sanoa niin…”
- Aston Villan urakka eurokentillä päättyi tylysti
- Tässä ehdokkaat Valioliigan kauden parhaaksi pelaajaksi
- Arsenal varautuu Aaron Ramsdalen lähtöön – ehdokaslistalla kolme maalivahtia
- Newcastle etsii uutta urheilutoimenjohtajaa – tässä vaihtoehdot
- Fantasy Premier League: Peliviikko 37 – kauden isoin tuplapeliviikko
- Roy Keane kritisoi Casemiroa ja Erik ten Hagia: ”Saa syyttää siitä itseään”
- Aston Villa sai selkäsaunan Konferenssiliigan välierissä – kapteeni pyysi anteeksi kannattajilta
- Chelsean kapteeni palaamassa pelikentille yli viiden kuukauden tauon jälkeen
- Virallista: Arsenal jatkosopimukseen kokeneen keskikenttäpelaajansa kanssa