Tottenhamin johto suli jälleen – Mourinho sadatteli: ”Emme pysty tappamaan pelejä”
Kuva: Getty Images
Hiljattain Valioliigan piikkipaikallakin käyneen Tottenhamin viimeaikaiset vaikeudet saivat keskiviikkona jatkoa, kun joukkue jämähti 1-1 -kotitasapeliin Fulhamia vastaan.
Spurs-kippari Harry Kane vei isännät johtoon avausjakson puskumaalillaan, mutta Fulhamin Ivan Cavaleiro tasoitti ottelun reilu vartti ennen päätösvihellystä.
Tottenhamilla oli useampia paikkoja sinetöidä ottelun voitto itselleen, mutta etenkin Son Heung-minin ruuti oli märkää. José Mourinho sadattelikin ottelun jälkeen hukattuja paikkoja, olihan kyseessä jo kolmas kerta viimeiseen kuuteen otteluun, kun Tottenham menetti voiton johtoasemasta.
– Toisella puoliajalla meillä oli suurin mahdollisuus tappaa peli, mutta kun ei tee sitä, ei voi myöskään päästää maaleja samalla tavalla kuin päästimme tänään, Mourinho sadatteli ottelun jälkeen.
– Tämä on ollut pohjimmiltaan sama tarina kauden alusta lähtien. Emme pysty tappamaan pelejä. Tänäänkin meillä oli ensimmäisellä puoliajalla selvä tilanne, jossa olisimme voineet, ja meidän olisi pitänyt, tappaa peli.
– Ja kun katsoo maaleja, jotka olemme päästäneet, niitä ei ole myöskään helppo sulattaa.
Tottenham on Valioliigan sarjataulukossa sijalla kuusi kerättyään kauden 17 ottelustaan 30 pistettä. Sarjakärki Manchester United on kuusi pistettä pohjoislontoolaisseuraa edellä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä