Ole Gunnar Solskjær myöntää: Man Unitedin pitkäaikaisen pelaajan tulevaisuus on auki
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær myöntää, ettei ole varma, jatkaako hyökkäävä keskikenttäpelaaja Juan Mata seurassa tätä kautta pidempään.
Mata, 32, on edustanut Unitedia tammikuusta 2014 lähtien siirryttyään seuraan Chelseasta noin 45 miljoonalla eurolla.
Hän on pelannut manchesterilaisten paidassa 265 ottelua tehden niissä yhteensä 50 maalia ja syöttäen 47, mutta noista peleistä vain kymmenen on ollut tällä kaudella ja hänen sopimuksensa päättyy ensi kesänä.
Huhujen mukaan Mata saattaa palata kauden päätyttyä tai jopa jo tässä kuussa kotimaahansa Espanjaan ja Valenciaan, jota hän edusti aiemmin urallaan neljän kauden ajan.
Solskjær myönsi, että hän ei voi taata Matalle vakinaista peliaikaa, vaikka espanjalaiskonkari on yhä hänen mielestä tärkeä osa pukuhuonetta. Norjalaisluotsi ei myöskään kiistänyt Matan mahdollista lähtöä, kun häneltä kysyttiin asiasta lehdistötilaisuudessa.
– Juanin kohdalla päätös on todella vaikea joka kerta. Kaikki tietävät, kuinka laadukas pelaaja hän on. Jos hän pelaa, hän tekee maaleja, kuten on tälläkin kaudella tehnyt, sanoi Solskjær Goalin mukaan.
– Mutta meillä on myös muita pelaajia, jotka ovat esiintyneet hänen paikallaan hyvin. Mason [Greenwood] on pärjännyt hyvin sillä paikalla, Paul [Pogba] tällä hetkellä.
– Tämä on yksi niistä keskusteluista, joita käyn jatkuvasti. Häntä on vaikea jättää ulkopuolelle, mutta valitettavasti hän on tällä hetkellä siinä pisteessä, joten päätöstä ei ole vielä tehty.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”