Chelsean aiemmin tässä kuussa jättänyt laitahyökkääjä Lucas Piazon on rikkonut hiljaisuuden yhdeksästä vaikeasta vuodestaan lontoolaisseuran kirjoilla.

Tammikuussa 2012 Stamford Bridgelle siirtynyt brassilupaus poistui Chelseasta sen nykyisen miehistön pitkäaikaisimpana palvelijana. 26-vuotias pelasi kuitenkin vain yhden valioliigaottelun lontoolaisseuran ykkösmiehistössä, sillä hänet lähetettiin tuon yhdeksän vuoden aikana peräti seitsemään eri seuraan lainalle.

Portugalilaisseura Bragaan siirtynyt Piazon kertoi haasteistaan lainakiertolaisena Oh My Goalin haastattelussa, ja oli hyvin kriittinen Chelsean tavasta toimia lainapelaajiensa kanssa.

– Me [lainakiertolaiset] tulimme aina kauden päätteksi takaisin ja saimme pre-seasonin verran aikaa tehdä uuteen valmentajaan vaikutuksen. Meille sanottiin: ”Jos suoriudutte hyvin, valmentaja saattaa pitää teidät”, Piazon kertoi.

– Syvällä sisällä kuitenkin tiesimme, ettei meillä ollut pienintäkään mahdollisuutta, sillä seura maksoi isoa rahaa uusista pelaajista, joita se varmasti käyttäisi. Tiesimme olevamme joukkueen mukana 3-5 viikkoa, jonka jälkeen meidät lainattaisiin taas muualle.

– Alussa minusta tuntui siltä, että Chelsea oikeasti toivoi minulta vahvaa lainajaksoa, jotta voisin tulla sitten takaisin ykkösjoukkueeseen. Mutta kolmannen tai neljännen lainan jälkeen tiesin, että tämä kaikki taitaa olla vain bisnestä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Lucas Piazon pelasi yhteensä kolme ottelua Chelsean ykkösmiehistössä, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Kuva: Getty Images

Piazonin mukaan hänet lainattiin joukkueisiin, joiden pelitavat eivät juurikaan täsmänneet. Sarjat olivat erilaisia ja maiden kulttuurit vaihtelivat. Valmentajat vaativat välillä täysin eri asioista, eikä Piazonin kaltaisten lainapelaajien kanssa oltu lainkaan kärsivällisiä.

– Suorituspaineet ovat jättimäiset, koska olet pelaaja, joka tulee Chelseasta, Piazon lisäsi.

Piazon vietti vahvimmat lainakautensa Fulhamissa. Brassilaituri pelasi Chelsean naapuriseuralle jopa 58 ottelua ja takoi niissä tehot 12+9. Piazon toivoi myös siirtyvänsä sinne pysyvästi, mutta palasi lopulta Chelsean lainakiertolaiseksi.

[readmore from=Chelsea]

– Olin varma, että jäisin sinne. Pelasin kaksi mahtavaa kautta ja rakastin sitä seuraa ja ryhmää, Piazon kertoi.

– En vieläkään tiedä, mitä tapahtui. Joukkueessamme pelasi toinenkin Chelsea-mies, Tomas Kalas. Hänkään ei jäänyt. Emme vielä tänäkään päivänä tiedä, oliko Fulhamin rajous riittävä Chelsealle, vai tekikö se kummastakaan meistä edes tarjousta.

– Se otti koville, koska olin siellä kaksi vuotta ja loin vahvan yhteyden faneihin. Nousimme Valioliigaan, mutta en saanut jäädä, ja se oli turhauttavaa. Olin varma, että jäisin sinne.