Virallista: Aston Villa teki talven ensimmäisen hankintansa – ranskalaispelaaja keskikentän avuksi
Kuva: Getty Images
Aston Villa on hankkinut keskikenttäpelaaja Morgan Sansonin ranskalaisseura Marseillesta, kertoo seura virallisilla kotisivuillaan.
Sanson on manageri Dean Smithin ensimmäinen hankinta tänä talvena. 26-vuotiaan ranskalaisen sopimus birminghamilaisseuran kanssa ulottuu kesään 2025 ja Villa maksoi hänestä mediatietojen mukaan tasan 14 miljoonaa puntaa (noin 15,8 miljoonaa euroa).
Siirtokorvaus voi kuitenkin paisua suorituspohjaisten bonusten täyttyessä 15,5 miljoonaan puntaan (noin 17,4 miljoonaa euroa), kertoo Sky Sports.
Sanson on pelannut tällä kaudella 12 ottelua Ligue 1:ssä. Hän on tehnyt niissä kaksi maalia ja antanut kolme maalisyöttöä. Sanson pelasi Le Mansin ja Montpellierin riveissä ennen kuin hän siirtyi Marseilleen tammikuussa 2017.
– Morgan on suoriutunut johdonmukaisesti Ranskan korkeimmalla tasolla jo useiden kausien ajan, sekä Mestarien liigassa aiemmin tällä kaudella, Smith kertoi Villan verkkosivuilla.
– Hänellä on tarpeeksi laadukkuutta ja kokemusta pelata missä tahansa keskikentällä. Hän lisää kilpailua avauskokoonpanon paikoista ja tuo meille enemmän syvyyttä, joka on elintärkeää Valioliigassa menestymisen kannalta.
LUE MYÖS:
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana