Leicesterin pitkä tappioton putki katkesi loistavan Patrick Bamfordin tehoryöppyyn
Kiinnostavan valioliigasunnuntain toisessa ottelussa asettuivat vastakkain sarjakolmonen Leicester sekä sijalla 12 oleva Leeds. Joukkueet tarjosivat TV-katsojille vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan ottelun.
Leicester siirtyi 1-0-johtoon 13. peliminuutilla, kun Harvey Barnes pani pallon maaliin James Maddisonin esityöstä. Leedsin vastaus tuli alle kaksi minuuttia myöhemmin, kun Patrick Bamford vapautti puolestaan Stuart Dallasin maalintekoon.
Hyväksyttyjen maalien lisäksi myös hylätyt maalit menivät avausjaksolla tasan. Leicesteriltä livahti kerran Ayoze Peréz hieman liian ahnaasti paitsioasemaan, ja Leedsiltä puolestaan hylättiin paitsiona Mateusz Klichin maalin edustalta tökkäämä maali.
Ennen Klichin reboundia Leicester-vahti Kasper Schmeichel oli esittänyt hienon torjunnan, jossa pallosta vain osa ylitti maaliviivan. Schmeichel pelasi muutenkin erinomaisen avausjakson. Sekä tanskalaiselle että Leedsin ranskalaisvahti Illan Meslierille kirjattiin ensimmäisellä puoliajalla neljä torjuntaa.
Leedsin tämän kauden ykköstehomies Patrick Bamford nousi 71. minuutilla ottelun ratkaisijaksi. Leicesterin puolustus haparoi hyökkäyksen purkamisessa, ja Raphinha löysi rangaistusalueen tuntumasta täysin vapaaksi unohtuneen Bamfordin. Bamford piti katseen tiukasti pallossa ja latasi sopivan hetken tultua vasurillaan takaylänurkkaan kauden 11. sarjamaalinsa.
Illan tehopelaaja Bamford sai jo kolmannen tehomerkintänsä, kun Jack Harrison teki vieraille 3-1-maalin 84. peliminuutilla. Tilanne lähti todella nopeasti toisesta päästä kenttää. Leedsin puolustus purki Leicesterin vapaapotkun ja käynnisti nopeasti vastahyökkäyksen. 2-1-hyökkäys päättyi siihen, kun Bamford tarjoili Harrisonille täysin tyhjän maalin – tunnetuin seurauksin.
Patrick Bamford has scored or assisted 11 of them.
Enempää maaleja ei pelissä enää nähty, vaan taululle jäivät Leicesterin 3-1-voittolukemat. Leedsin voitto katkaisi Leicesterin peräti seitsemän ottelun mittaisen tappiottoman putken Valioliigassa.
Vaikka sarjapisteet Leedsin kotimatkasta mukavamman tekivätkin, sai joukkue myös huonoja uutisia, sillä sekä Rodrigo että Raphinha jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisten vuoksi. Lisäksi myös Bamford ontui loppuvihellyksen soitua, mutta kyse saattoi olla pelkästä krampista.
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!

