Arsenal tiedotti torstaina illansuussa saaneensa jalkapalloliitto FA:lta päätöksen, jonka mukaan David Luizin tiistain Wolves-ottelussa saamaa punaista korttia ei jälkikäteenkään kumota.

Arsenal

@Arsenal
The Football Association have confirmed to us that the red card given to David Luiz on Tuesday against Wolves will stand.

Brasilialainen ajettiin ulos rangaistuspotkun tuottaneessa tilanteessa Molineux’lla, kun ottelun ensimmäiselle jaksolle ilmoitettu lisäaika oli jo pelattu. Wolverhampton tasoitti ottelun pilkulta, ja voitti sen lopulta kahden pelaajan kenttäalivoimalla operoinutta Arsenalia vastaan 2-1.

Ottelun erotuomarina toiminut Craig Pawson tarkistutti tilanteen Lee Masonin johtaman VAR-ryhmän avulla. Voimaan jäänyt tuomio tuotti siis Luizille ulosajon, pelikiellon, sekä Arsenalia vastaan tuomitun rangaistuspotkun.

Tiistaina myös Southamptonilta ajettiin sen Manchester United -ottelussa kaksi pelaajaa punaisella kortilla kentältä. Tiettävästi Jan Bednarekin kortti on nyt FA:n toimesta kumottu.

FA Spokesperson

@FAspokesperson
Regulation and Discipline update from The @FA.