Gareth Balen ex-valmentaja ei ole menettänyt uskoaan walesilaistähteen: ”Hän suhtautuu jalkapalloon todella vakavasti”
Kuva: Getty Images
Walesin maajoukkueen entinen päävalmentaja Chris Coleman sanoo, että ihmisten ei kannata vielä luovuttaa Gareth Balen suhteen.
Bale, 31, palasi Tottenhamiin täksi kaudeksi lainalle Real Madridista suurten odotusten saattelemana, mutta walesilaislaiturin sesonki on ollut suuri pettymys. Loukkaantumiset ovat vaivanneet Balea myös Lontoossa, eikä hän ole kentälle päästyäänkään esittänyt ihmeitä. Valioliigassa Bale on saanut vastuuta vain 230 minuuttia.
Colemanin mukaan Bale tarvitsisi säännöllisesti peliaikaa, jotta hän voisi saada rytmistä kiinni.
– Hän on ollut pitkään sivussa ja hänen ollut vaikea päästä takaisin rytmiinsä, kommentoi Coleman Sky Sportsin mukaan.
– Me kaikki tiedämme, millainen maailmanluokan pelaaja hän on. Hän voi ratkoa ottelun yksin, hän voi tehdä maalin tyhjästä, hän osaa antaa sen ratkaisevan syötön.
– Mutta nykyään häntä katsoessani vaikuttaa aina siltä, että hän olisi pelaamassa ensimmäistä otteluaan loukkaantumisen jälkeen. Tietty me odotimme hänen olevan jo vauhdissa tässä vaiheessa, mutta hän ei selkeästikään ole.
Colemanin korvaan väitteet Balen motivaation puutteesta kuulostavat keksityiltä.
– Hän on vasta 31-vuotias, joten en vielä luovuttaisi hänen suhteensa. En tiedä, mitä Tottenhamissa on tapahtunut, mutta Garethin tuntien voin sanoa, että hän suhtautuu jalkapalloon todella vakavasti ja rakastaan sen pelaamista.
– Olen kuullut kommentteja, joiden mukaan hänelle riittää penkillä istuminen. Se Gareth, jonka minä tunnen ei ole tyytyväinen vaihtopenkillä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa