Tekikö Arsenal virheen myydessään pelaajan 20 miljoonalla? Seuralegenda: ”Hän parantaa koko ajan – hänessä on kaikkea”
Seuralegenda Ray Parlourin mukaan Arsenal saattoi tehdä virheen myydessään maalivahti Emiliano Martínezin Aston Villaan 20 miljoonalla punnalla.
Villa on pelannut tasaisen vahvan kauden Valioliigassa, ja 28-vuotias Martínez on päästänyt 22 ottelussa vain 24 maalia.
Argentiinalainen Martínez onnistui mainiosti tuuratessaan Bernd Lenoa Arsenalin maalilla viime kaudella. Mies halusi kuitenkin lisää peliminuutteja, ja Arsenal päätti tehdä kaupat Villan kanssa.
– Mielestäni hän on ollut Aston Villalta aivan loistava hankinta. Kun he kohtasivat Brightonin joitakin päiviä sitten, hän oli sensaatiomainen. Hän teki kolme tai neljä maailmanluokan torjuntaa pitäessään heidät pelissä mukana, Parlour sanoi talkSPORT-kanavalla.
– Sanotaan, että kärkipelaajat voittavat pelejä joukkueelle. Maalivahdit ovat kuitenkin niin tärkeitä, jos haluaa menestyä. Hän parantaa koko ajan – hänessä on kaikkea.
Parlour totesi olevansa varma siitä, että moni Arsenalin fani miettii, miksi Martínezista ei pidetty kiinni ja tekikö Arsenal oikean maalivahtivalinnan.
– Rakastan myös Lenoa. Mielestäni hän on huippuluokkaa.
Lähde: Football London
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen