Katso! Päivälleen 13 vuotta sitten Teemu Tainio sai Didier Drogban raivon partaalle – ja Tottenham voitti viimeisimmän pokaalinsa
Kuva: Getty Images
Siitä on tasan 13 vuotta aikaa, kun Tottenham on viimeksi voittanut jotain.
24. helmikuuta vuonna 2008 Spurs kaatoi Chelsean Liigacupin loppuottelussa. Peli venyi jatkoajalle, ja 94:nnellä minuutilla Tottenhamin 2-1-voittomaalin iski Jonathan Woodgate.
Aiemmin ottelussa Didier Drogba oli vienyt Chelsean johtoon, ja Dimitar Berbatov oli tasoittanut pelin. Pelissä oli myös suomalaisväriä, sillä Teemu Tainio pelasi tuohon aikaan Tottenhamissa.
Tainio aloitti ottelun vaihtopenkillä, ja hänet vaihdettiin kentälle 75:nnellä minuutilla.
Jatkoajalla Tainio sai Drogban raivoihinsa. Jatkoaikaa oli pelaamatta noin viisi minuuttia, ja Chelsea yritti vimmatusti saada peliä tasoihin. Tottenham sai rajaheiton, jota Tornion Terrieri meni antamaan. Kello kävi, eikä heittoa kuulunut. Lopulta Tainio heitti juuri samaan aikaan, kun erotuomari tuli näyttämään hänelle keltaista korttia ajanpeluusta.
Sitä seurasi verbaalinen väittely vastustajien kanssa, ja Drogba menetti malttinsa. Chelsea-legenda tuli kertomaan oman näkemyksensä Tainiolle, mikä ei tietenkään suomalaista haitannut, sillä kello kävi koko ajan. Lopulta Michael Ballack haki Drogban pois, jotta peli saataisiin käyntiin.
Sellainen velikulta. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
On this day in 2008: Quality shithousing from Teemu Tainio in the League Cup final. And the last time Spurs won a trophy.
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin