Jürgen Klopp tarjosi selityksen Mohamed Salahin puhuttaneelle vaihdolle: ”Se oli todella harvinaista häneltä”

Jürgen Klopp on antanut selityksensä Mohamed Salahin aikaiselle pelaajavaihdolle, joka ilmeisesti sai Liverpool-tähden agentinkin reagoimaan salamyhkäisellä tavalla.
Liverpool hävisi jo viidennen peräkkäisen kotiottelunsa Valioliigassa, kun Chelsea haki Anfieldilta täyden pistepotin Mason Mountin ainokaisella torstai-iltana.
Yksi toisen jakson puhuttaneimmista tilanteista oli Kloppin kyseenalainen ratkaisu ottaa Salah pois kentältä jo 62 minuutin pelin jälkeen.
Salah näytti varsin pettyneeltä, kun hän laahusti leuka rinnassa penkille yllättävän pelaajavaihdon seurauksena.
Samaan aikaan kentän jätti keskikenttämies Curtis Jones, kun Diogo Jota ja Alex Oxlade-Chamberlain hyppäsivät kehiin.
Kyseessä oli Salahin aikaisin pelaajavaihto sitten syyskuun 2017, jolloin hänet otettiin puoliajalla vaihtoon Liverpoolin 0-5-tappiossa Manchester Cityä vastaan.
Kloppin mielestä Salah, joka on tehnyt jopa 17 maalia tällä sarjakaudella, ei yksinkertaisesti näyttänyt reippaalta pelin lähestyessä loppuaan.
– Halusin vain tuoreita jalkoja. Olisin voinut ottaa myös Sadio Manén tai Roberto Firminon pois kentältä. Se on selvää, mutta silloin näytti siltä, että Mo kärsi eniten, totesi Klopp Sky Sportsille heti pelin jälkeen.
Saksalaisluotsia pyydettiin tarkentamaan tilannetta uudelleen pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, jossa häneltä kysyttiin myös mielipidettä Salahin vastahakoiseen reaktioon.
[readmore from=Liverpool]
– Olen tyytyväinen, kun pojat antavat pettymyksensä näkyä. Se ei ole ongelma, totesi Klopp lehdistölle ottelun jälkeen The Guardianin mukaan.
– En nähnyt sitä Mo’lta. Olisin voinut ottaa jonkun muunkin pelaajan pois kentältä, mutta syy tälle pelaajavaihdolle oli, että hän näytti kamppailevan pelin intensiteetin kanssa, enkä halunnut riskeerata häntä.
– Siinä kaikki. Se oli todella harvinaista häneltä, sillä yleensä hän näyttää pelin lopussakin yllättävän reippaalta. Nyt hän ei kuitenkaan ollut. Edellisellä kahdella tai kolmella vuodella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”