”Siinä tapauksessa en halua häntä joukkueeseeni” – Näin Jürgen Klopp reagoi mielenkiintoiseen kysymykseen

Liverpool on vaikeassa tilanteessa. Seura on hävinnyt vuodenvaihteen jälkeen jo kahdeksan ottelua ja on Valioliigassa seitsemäntenä.
Sarjakärki Manchester City on karannut 22 pisteen päähän. Viimeisellä Mestarien liigaan oikeuttavalla sijalla oleva Chelsea on sen sijaan neljän pisteen karkumatkalla.
Yhden ottelun vähemmän pelannut Tottenham vaanii yhden pisteen päässä Jürgen Kloppin miehistöstä. Liverpool kohtaa lauantaina Fulhamin Valioliigassa.
Klopp tiedostaa Liverpoolin elävän vaikeita hetkiä, mutta muistutti seuran olevan yleisesti hyvässä tilanteessa.
– Tämä joukkue ei jää useasti Mestarien liigan ulkopuolelle. Kuluva kausi on vaikea ja tiedämme sen, mutta tämä seura on äärimmäisen vahva.
– Etenkin tällaisella kaudella sinun on päästävä oikeaan iskuun välittömästi, emmekä ole missään vaiheessa onnistuneet siinä. Se ei kuitenkaan kerro mitään tulevaisuudesta. Liverpool on todella hyvissä asemissa. Meillä on nyt vaikeaa, mutta yleisellä tasolla olemme paremmissa asemissa kuin muut seurat.
– Kenenkään ei pidä huolestua seuran tilanteesta, koska olemme hyvissä käsissä ja meillä on todella vahva joukkue.
Kloppilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, pelkääkö hän pelaajien lähtevän seurasta, jos Liverpool ei pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa. Klopp kertoi, ettei halua joukkueeseensa sellaisia pelaajia, jotka haluaisivat jättää Liverpoolin kesällä, jos seura ei pelaisi ensi kaudella Mestarien liigassa.
– Tiedän, että pelaajamme ovat hyvin lojaaleja. Emme kohtaa sellaista tilannetta, että joku pelaaja sanoo minulle haluavansa lähteä, jos emme pelaa Mestarien liigassa. Se ei tule tapahtumaan. Tiedän sen todella hyvin.
– Pelaajillemme siitä ei tule ongelmaa. Sanoimme jo vuosia sitten, että jos pelaaja ei halua tulla Liverpooliin, koska emme pelaa Mestarien liigassa, niin sitten en halua hänen tulevan tänne. Jos pelaaja haluaa lähteä täältä sen vuoksi, niin en halua hänen pelaavan joukkueessani.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista

- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet