Kentän laidalta suoraan linnaan – Tottenhamin eurovastustajan valmentaja sai kolme päivää ennen ottelua pitkän vankilatuomion
Kuva: Getty Images
Paikasta Eurooppa-liigan puolivälierissä taisteleva Tottenham sai kesken otteluparin tilanteeseensa yllättävää ja erikoista helpotusta, sillä vastustajajoukkue Dinamo Zagrebin valmentaja ja urheilujohtaja Zoran Mamic jätti paikkansa seurassa maanantaina. Syy Mamicin väistymiseen on hänen maanantaina oikeudessa saamansa vankeustuomio.
– Vaikken koekaan olevani syyllinen, kuten olen aiemminkin sanonut, hyväksyn lopullisen tuomion ja jätän paikkani sekä Dinamo Zagrebin päävalmentajana että urheilujohtajana, Mamic kommentoi tuomiota seuran tiedotteessa.
Uudeksi valmentajaksi nimitettiin joukkueen kakkosvalmentaja Damir Krznar, jonka tulikaste päävalmentajana on torstaina pelattava kotiottelu Tottenhamia vastaan. Tottenham voitti otteluparin avausosan viime torstaina 2-0 kahdella Harry Kanen tekemällä maalilla.
Mistään pikkujutusta ei puhuta, sillä 49-vuotiaalle Zoran Mamicille langetettiin petoksesta peräti neljän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomio. Hänen veljensä Zdravko Mamic sai vielä pidemmän, kuuden ja puolen vuoden vankeustuomion, ja Dinamon entinen seurajohtaja Damir Vrbanovic kolmivuotisen rangaistuksen. Mamicin veljesten kerrotaan kavaltaneen Dinamo Zagrebilta kaksinumeroisen miljoonasumman rahaa.
Edellämainittu kolmikko, sekä verovirkailija Milan Pernar oli todettu syyllisiksi petoksiin ja veronkiertoon jo aiemmin, mutta he valittivat saamistaan tuomioistaan. Maanantaisista ratkaisuista vastasi Kroatian korkein oikeus, joka kuitenkin lyhensi Zoran Mamicin tuomiota kolmella kuukaudella.
[readmore from=Tottenham]
Vaikka Mamic ei olisikaan jättänyt paikkaansa vapaaehtoisesti, olisi Dinamon pitänyt irtisanoa hänen sopimuksensa joka tapauksessa. Kroatian urheilulakien mukaan vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen saanut henkilö ei voi toimia johtotehtävissä urheiluorganisaatioissa.
Zoran Mamic pelasi uransa aikana kuusi ottelua Kroatian A-maajoukkueessa ja oli mukana voittamassa MM-pronssia vuonna 1998, vaikkei pelannutkaan kisoissa yhdessäkään pelissä. Hän edusti pelaajaurallaan muun muassa Bochumia ja Bayer Leverkusenia.
Lähteet: Transfermarkt ja Guardian
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto