David Ornstein: ”Harry Kane haluaa lähteä Tottenhamista – ei vain voi sanoa sitä ääneen”

The Athleticin toimittajana nykyisin työskentelevä David Ornstein sanoo tietävänsä, että Harry Kane on katsonut Tottenham Hotspuria riittävän pitkään, ja haluaa uuteen seuraan.
– Puhun jatkuvasti hyvin monien jalkapalloihmisten kanssa, ja konsesus on että Kane haluaa lähteä Tottenhamista, mutta ei vain voi sanoa sitä ääneen. Hän on joukkueen kapteeni, ja pelatessaan hyvin sitoutunut seuraan, mutta hän haluaa voittaa jotain.
Spursin ainoa pokaalitoive tällä kaudella lepää Liigacupissa, jonka finaaliin se on selvittänyt tiensä. Ainoa pieni ongelma on loppuottelun toinen osapuoli; Manchester City. Vaikka joukkue onnistuisikin pystin tästä kisasta nappaamaan, ei se Kanen omien puheiden mukaan olisi riittävä suoritus.
– Hän on sanonut sen julkisesti, tehnyt hyvin selväksi haluavansa voittaa useampia pokaaleita, sieltä kaikkien suurimmasta päästä. Se ei tunnu todennäköiseltä Tottenhamissa, joten uskon hänen olevan avoin siirrolle, Ornstein jatkaa.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta näkymät sille, että Spurs menettäisi kirkkaimman timanttinsa ensi kesänä, ovat melko kapeat.
– Daniel Levy haluaa Kanesta mielettömän summan, tiettävästi reilusti enemmän kuin 120 miljoonaa puntaa (yli 140 miljoonaa euroa). Häntä ei myöskään haluta myydä suoralle kilpailijalle. Näenkö hänen siirtyvän kesällä? Hänen puoleltaan halua varmasti on, mutta en siltikään usko lähdön totetumiseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa