Miten Chelsean ja Vitessen yhteistyö oikein toimii? Näin kommentoi hollantilaisseuran urheilutoimenjohtaja
Kuva: Getty Images
Chelsean toimintaa siirtomarkkinoilla seuranneet ovat varmasti huomanneet, että vuosien saatossa lontoolaiset ovat lähettäneet useita pelaajiaan lainalle Hollannin pääsarjaseuraan Vitesse Arnhemiin.
Muun muassa Nemanja Matić, Patrick van Aanholt ja nykyjoukkueen Mason Mount ovat aikaneen käyneet lainalla Vitessessä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana heitä on ollut kaikkiaan 29. Täksi kaudeksi Hollantiin lainattiin Chelsean hyökkääjälupaus Armando Broja, joka debytoi sinipaitojen ykkösmiehistössä viime kaudella.
Seurat voivat sopia keskenään erilaisia yhteistyösopimuksia, mutta Vitessen urheilutoimenjohtajan Johannes Sporsin mukaan mistään virallisesta järjestelystä ei ole kyse. Hän kertoi Goalin haastattelussa, että Vitessen on neuvoteltava Chelsean ja sen pelaajien kanssa aivan normaalisti, mutta seurojen omistajien läheisistä väleistä ei ainakaan ole haittaa keskusteluissa.
Chelsean omistaa venäläismiljardööri Roman Abramovitš ja Vitessen taustalla vaikuttaa hänen maanmiehensä Valeriy Oyf, joka osti hollantilaisseuran osake-enemmistön vuonna 2018 Alexander Chigirinskiyltä, toiselta Abramovitšin ystävältä.
– Omistajat tuntevat toisensa hyvin, se on aloituspiste. Siitä se kumpuaa. Jos totta puhutaan, niin ei siinä ole juuri muuta taustalla. Meillä on hyvä yhteys heihin, sanoi Spors.
– Minulla on hyvä yhteys [Chelsean tekniseen neuvonantajaan] Petr Čechiin, sillä olen tuntenut hänet aika pitkään. Välillä vaihdamme ajatuksia jalkapallosta, heidän pelaajista, meidän pelaajistamme. Välillämme on hyvä keskusteluyhteys. Mutta minä käyn tällaisia keskusteluja myös muiden isojen seurojen kanssa.
– Kyse on vain hyvästä yhteydestä seurojen välillä. Kaikki tietävät, että me emme ole mikään satelliittiseura. Mitään sopimuksia ei ole, eikä sellaisia ole ikinä ollut.
– Se on hyvä asia, että on Chelsean kaltainen iso seura, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Minä olen ollut täällä vuoden, ja lainapelaajien historia on tärkeä. Meidän on silti vakuutettava kaikki siitä, että se (lainasiirto Vitesseen) on oikea askel.
– Minun oli toden teolla taisteltava Armando Brojasta. Ei se niin mennyt, että minä halusin Armandon ja Chelsea antoi hänet tänne. Ei, minun piti todella vakuuttaa hänet. Jos hän olisi sanonut ei, niin hän ei olisi siirtynyt tänne! Meidän oli vakuutettava Chelsea siitä, että hän oli mielestämme valmis siihen.
– Se on hyvä suhde. Mitään ei tapahdu omistajien takia, mutta sanotaan vaikka niin, että se avaa ovia.
Vitesse on parhaillaan viidentenä Hollannin Eredivisiessä. Albanialaiskärki Broja on pelannut lainaseurassaan 23 sarjaottelua tehden niissä yhteensä yhdeksän maalia ja syöttäen kaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa