Ferdinand: Van Gaal mokasi myydessään kolme Man Unitedin pelaajaa – ”He eivät antaisi niin tapahtua tänä päivänä”

Entisen huipputopparin Rio Ferdinandin mielestä Louis van Gaal sortui useampaan siirtovirheeseen toimiessaan Manchester Unitedin managerina.
Hollantilainen kauppasi Old Traffordilta pois muun muassa Danny Welbeckin, Shinji Kagawan, Alexander Büttnerin, Wilfried Zahan, Rafael da Silvan ja Javier Hernándezin.
– Mielestäni me hankkiuduimme eroon hyvistä ihmisistä Hernándezissa, Welbeckissä ja Rafaelissa, Ferdinand kertoi YouTube-kanava FIVE:lla.
[readmore from=Manchester-United]
– He olivat hyviä United-ihmisiä, joilla oli luonnetta. He halusivat pelata Manchester Unitedissa ja tiesivät, mitä se merkitsi. He halusivat voittaa ja olivat osa edellistä aikakautta, joka tiesi kuin voitetaan, hän jatkoi.
– He olisivat voineet jatkaa sitä ja jakaa sitä muille. Oli heidän vuoronsa ja heidän mahdollisuutensa jakaa sitä. Ajattelin kuitenkin, ettei Manchester Unitedin systeemi ollut samanlainen kuin se todennäköisesti tällä hetkellä on. He eivät antaisi niin tapahtua tänä päivänä.
Van Gaal luotsasi Unitedia 2014–2016 ja johdatti seuran toisella kaudellaan FA Cupin voittoon. Aiemmin hän on valmentanut muun muassa Ajaxia, Barcelonaa, Bayern Müncheniä ja Hollannin maajoukkuetta.
Lähde: Mirror
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin