”Haluan, että tuhkani sirotellaan ympäri stadionia” – Englannin maajoukkuepelaaja todella rakastaa nykyistä seuraansa
Kuva: Getty Images
Eric Dier on osoittanut, että hänen rakkautensa Tottenhamia kohtaan ei rajoitu vain maanpäälliseen elämään.
Joukkueen avainpuolustaja haluaa, että hänen tuhkansa sirotellaan ympäri Tottenhamin stadionia sitten, kun aika hänestä jättää.
Dier osallistui hiljattain lontoolaislehti London Evening Standardin Q&A-tuokioon, jossa häneltä kysyttiin esimerkiksi sitä, minne hän haluaisi tulla haudatuksi kuolemansa jälkeen.
– Haluan, että tuhkani sirotellaan ympäri Tottenham Hotspur Stadiumia, vastasi Dier.
Dier, joka pelasi Portugalissa ennen siirtoaan Tottenhamiin, kertoi myös fanittaneensa nuorempana tennistähti Rafael Nadalia.
– Varttuessani isoksi, tennis oli todella iso juttu perheessäni. Minä ja veljeni olimme suuria Nadal-faneja. En olisi kuitenkaan koskaan valinnut tennistä jalkapallon ylitse, totesi Dier.
Dier, 27, kertoi myös kunnioituksestaan kuninkaallista perhettä kohtaan, nimeten kuningatar Elisabetin hänen ikonisimmaksi lontoolaisekseen.
[readmore from=Tottenham]
– Rakastan kuningatarta. Olen myös TV-sarja The Crownin suuri fani, paljasti Dier.
Dier on pelannut Tottenhamissa vuodesta 2014 lähtien. Sporting Lissabonin kasvatti on pelannut Tottenhamille yhteensä 271 ottelua, joista 21 on tullut tämän kauden Valioliigassa.
Englannin A-maajoukkueessa hän on pelannut 45 kertaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä