Näinkö VAR:n pitäisi toimia paitsiotilanteessa? Ex-huippuerotuomari: ”Meidän on otettava viivat pois”

Entisen huippuerotuomarin Mark Halseyn mielestä VAR-videotuomarointijärjestelmään tarvitaan muutos.
Fanit ja pelaavat vaikuttavat turhautuneilta tämän hetkiseen tilanteeseen. Esimerkiksi videolta tarkistettavat paitsiotuomiot ovat herättäneet paljon keskustelua, kun hidastuskuvissa käytettävät viivat näyttävät, että jokin kehonosa oli joitakin senttimetrejä paitsiossa.
– Fanit ovat yhtä tärkeitä kuin kuka tahansa ja maksavat paljon rahaa jalkapallon katsomisesta. Meidän pitää nähdä, että tällaiset maalit hyväksytään, Valioliigassa pitkään tuominnut Halsey toteaa CaughtOffside.comin kolumnissaan.
– Meidän on otettava viivat pois. Tarvitaanko tässä aikaraja? 20 tai 30 sekuntia, yksi tai kaksi hidastusta? Jos et osaa sanoa ensimmäisen tai toisen hidastuksen jälkeen, että kyseessä on paitsio, silloin se on maali. Käytetään paljasta silmää, ja me näemme paljon hyväksyttyjä maaleja. Meidän pitää tarkastella tätä ensi kaudella, ja tarvitsemme muutoksen.
Halseyn mukaan Kiinassa on käynnissä hyvä kokeilu, jonka mukaan paitsiota ei tuomita, jos jokin osa kehosta ei ole paitsioasemassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin