Sheffield United putoaa tämän kauden päätteeksi Valioliigasta Mestaruussarjaan. Matemaattisesti saattaa vielä olla mahdollista, ettei niin käy, mutta jokainen sarjaa seurannut tietää, ettei Blades enää kerää toistakymmentä pistettä niin, että kaikki muut peräpään joukkueet samaan aikaan menettäisivät niitä rutkasti.

Vielä viime kaudella joukkue teki tasolleen kovaa tulosta, ja lennosta nautti myös vuonna 2015 Leedsistä seuraan siirtynyt hyökkääjä Billy Sharp. Tämä kausi on ollut joukkueen kapteenille yhtä synkkä kuin muulle ryhmälle, ja nyt se on 35-vuotiaan omalta osalta jo kokonaan ohi.

Sharp tarvitsi harjoituksissa saamaansa reisivammaan leikkaushoitoa, ja leikkaus on nyt tehty. Toipuminen operaatiosta pitää pelaajan sivussa työstään pidemmälle kuin kautta riittää.

Sheffield United

@SheffieldUnited
Billy Sharp will miss the remainder of the season after undergoing successful surgery.

‘billysharp10_official’ on Instagram. 📲

Speedy recovery, Skipper! 👊©️

– On aina tuskastuttavaa joutua sivuun peleistä, joten koko loppukauden menettäminen kyllä sattuu. Valitettavasti vamma oli pahempi kuin ensin luultiin, mutta leikkaus on nyt tehty onnistuneesti, Sharp kirjoitti Instagramissa.

Optimismi elää kärkipelaajan mielessä kuitenkin.

– Palaan ensi kaudelle entistä vahvempana, ja valmiina tekemään 250. maalini täyden Bramall Lanen todistaessa sitä.