Liverpoolin ex-pelaaja raivostui Man Cityn saamasta rangaistuspotkusta: ”Säännöt sanovat, ettei se ollut käsivirhe”
Borussia Dortmundin keskikenttäpelaaja Emre Can raivostui Manchester Cityn saamasta rangaistuspotkusta, joka hänen mielestään muutti Mestarien liigan puolivälieräottelun suunnan.
Riyad Mahrez tasoitti toisessa osaottelussa pilkulta 1–1:een, ja City eteni lopulta jatkoon yhteislukemin 4–2. Rangaistuspotku tuomittiin entisen Liverpoolin miehen Canin käsivirheestä.
– Koskin palloon ensin päälläni, ja sitten se jotenkin osui käteeni. Säännöt sanovat, ettei se ollut käsivirhe, Can puhisi saksalaisen Skyn haastattelussa.
[readmore from=Manchester-City]
Keskikenttäpelaaja korosti, että tuomio jätti katkeran maun suuhun. Hän nosti esiin myös yhden kiistanalaisen tilanteen aiemmasta kohtaamisesta.
– Maali ryöstettiin meiltä ensimmäisessä osaottelussa. Se satuttaa.
Canin joukkuekaveri Marco Reuskin kommentoi erotuomari Carlos del Cerro Granden käsivirhetuomiota.
– Minun näkökulmastani katsottuna se oli käsivirhe, mutta minulle kerrottiin äsken, että pallo kimposi Emren päästä hänen käteensä. Fifan sääntöjen mukaan se ei silloin ole käsivirhe. Jos niin olisi tapahtunut toisessa päässä, myös me olisimme protestoineet äänekkäästi. On oltava rehellinen. On rehellisesti myönnettävä, että City oli tänään parempi ja fiksumpi.
Lähde: Goal
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen