Ex-valioliigapelaaja uhkasi ennen kuolemaansa viedä poliisin ”helvetin porteille”, oikeudessa kuultiin

Entisen valioliigapelaajan Dalian Atkinsonin murhasta syytetty konstaapeli Benjamin Monk sanoo, että Atkinson uhkasi viedä hänet ”helvetin porteille”.
Sky Sportsin mukaan syyttäjä selitti keskiviikkona oikeudessa, mitä Monk oli kertonut elokuun 2016 tapahtumista tutkijoille.
– Hän kuvaili, kuinka lähestyessään (Atkinsonin isän taloa) hän oli tietoinen, että kiinteistössä oli käynnissä erittäin äänekäs riita. Yksi ääni kuului paljon kovempana kuin toinen, syyttäjä totesi.
– Hän selitti, että ilmestyessään ovelle herra Atkinson oli selvästi raivoissaan ja sanoi: ”Tämä on Messias”. Hän sanoi ottaneensa etälamauttimen esiin, mutta herra Atkinson – jota konstaapeli Monk ei tunnistanut – suhtautui ilmeisen välinpitämättömästi etälamauttimeen. Hän sanoi: ”Aion viedä sinut helvetin porteille”.
– Konstaapeli Monk sanoi pelänneensä itsensä, työparinsa ja kiinteistössä olevien puolesta.
Konstaapeli kertoi turvautuneensa etälamauttimen käyttöön, kun Atkinson ryhtyi tulemaan häntä kohti.
Syyttäjän mukaan Atkinson kaatui viimeisen etälamautiniskun jälkeen maahan elottomana. Tässä vaiheessa Monk alkoi potkia Atkinsonia päähän. Iskun voima oli sellainen, että Monkin kengännauhoista jäi painaumat Atkinsonin otsaan. Monkin parina toiminut konstaapeli Ellen Bettley-Smith löi samaan aikaan maassa maannutta Atkinsonia pampulla vartaloon. Bettley-Smithiä syytetään pahoinpitelystä.
Molemmat poliisit ovat kiistäneet syytteet.
Atkinson kuoli samana yönä, noin tuntia myöhemmin. Hän oli jo ennestään kärsinyt korkeasta verenpaineesta, sydänsairaudesta ja munuaisen vajaatoiminnasta. Syyttäjän mukaan kuoleman kuitenkin aiheutti poliisin liiallinen voimankäyttö.
Atkinson pelasi urallaan muun muassa Aston Villassa, Real Sociedadissa, Fenerbahcessa, Sheffield Wednesdayssa ja Ipswichissä. Hän iski Valioliigassa ja sitä edeltäneessä Ykkösdivisioonassa 85 ottelussa 26 maalia.
Atkinson oli kuollessaan 48-vuotias.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Argentiinan maajoukkuevahti siirtymässä Crystal Palaceen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen