Katso: Man Unitedin kannattajat pahanteossa – puhkoivat Liverpoolin bussin renkaat ja tukkivat tien stadionille
Manchester Unitedin ja Liverpoolin välisen ottelun on määrä alkaa tänään torstaina kello 22:15 Suomen aikaa Old Traffordilla.
Uhkakuvat kamppailun siirtämisestä jo toisen kerran nostivat kuitenkin päätään noin kaksi tuntia ennen avauspotkua, kun Manchester Unitedin kannattajat aiheuttivat Liverpoolin linja-autolle suuria ongelmia tien päällä.
Kohti Old Traffordia matkannut Liverpool-bussi jumittui keskelle tietä, kun useat United-fanit ajoivat omat autonsa sen tielle. Tämän jälkeen kannattajat puhkoivat linja-auton renkaat.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
The Athleticin toimittaja Daniel Taylorin mukaan paikalla hääräsi noin 50 manchesterilaisseuran kannattajaa.
Poliisi saapui paikalle selvittämään tilannetta ja ajoi bussin eteen parkkeeratut henkilöautot pois tieltä. Linja-auton matka jatkui vasta, kun renkaat oltiin saatu vaihdettua uusiin ja häiriötekijät ajettua tiehensä.
Ei ole varmaa, kuljettiko stadionille matkaava linja-auto Liverpoolin pelaajia. On täysin mahdollista, että Liverpool osasi varautua vastaavaanlaiseen tilanteeseen ja kuljettaa pelaajiaan parhaillaan jollain muulla ajoneuvolla.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Saapuivat Liverpoolin pelaajat Old Traffordilla millä tahansa ajoneuvolla, odottaa heitä siellä suuri määrä Manchester Unitedin vihaisia kannattajia.
Sadat United-fanit protestoivat jälleen seuran omistavia Glazereita vastaan stadionin ulkopuolella, kuten alla olevat videoupotuksen osoittavat.
Aiemmin tässä kuussa Man Unitedin ja Liverpoolin välinen ottelu jouduttiin siirtämään tähän päivään, koska kotifanien joukkoprotesti teki Old Traffordista liian turvattoman paikan kamppailua varten.
Jos alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Follow live
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas



